Hyppää pääsisältöön

Ammattilaiselle

Kiinteistöesimies Tepon uratarina

Teppo Laine työskentelee kiinteistöesimiehenä Varhan kiinteistöpalveluissa.

Teppo Laine.

Teppo päätyi kiinteistöhuoltoalalle toimiessaan kalustesuunnittelijana yrityksessä, joka toimitti kalusteita myös Tyksiin. Erään mitoituskäynnin yhteydessä hän sai kuulla, että Tyksissä oli vapautumassa rakennushuollon työnjohtajan paikka.

Innostuin asiasta saman tien ja sillä tiellä ollaan.

Aamulla töihin tullessa ei tiedä, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan


Tepolle työn imu tulee työn monipuolisuudesta ja työyhteisöstä.

Pidän työskentelystä ihmisten kanssa. Pidän myös siitä, kun saan kehittää omaa työtäni ja työtapojani.

Arvostuksen tunne on myös tärkeää. Teppo kokee olevansa tärkeä osa sairaalan toimintaa varmistaen, että tilat ovat kunnossa ja että niissä voidaan tarjota laadukasta erikoissairaanhoitoa.

Työyhteisössä arvostan erityisesti teknisen osaston monipuolista ja erittäin ammattitaitoista henkilöstöä. Heidän ansiostaan en koskaan ole yksin ongelmien kanssa, sillä aina löytyy apua ja tukea erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvä työpäivä koostuu asiakaskontakteista ja töiden organisoimisesta
 

Ennen aloittamista silloisen sairaanhoitopiirin palveluksessa Tepolla oli suuret odotukset siitä, minkälainen työ häntä odottaisi. Nyt jälkikäteen ajateltuna hän toteaa, että odotukset ovat ylittyneet.

Työ on ollut monipuolista ja työyhteisö on osoittautunut loistavaksi. Olen viihtynyt erinomaisesti tässä roolissa.

Kerro joku asia, mitä työkaverit eivät tiedä sinusta?

Yksi asia, mitä työkaverit eivät ehkä tiedä minusta, on se, että olen hyvin avoin ihminen enkä salaa mitään. Pyrin olemaan rehellinen ja avulias kaikissa tilanteissa. Minun supervoimani on hyvä kuuntelutaito. Olen taitava kuuntelija ja pyrin aidosti ymmärtämään ihmisiä ja heidän tarpeitaan.