Hyppää pääsisältöön

Ikääntyneiden palvelut, omaishoito

Avainsanat:

Omaishoidon tuki on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla.

Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidon järjestämisestä laaditaan omaishoitajan kanssa omaishoitosopimus.

Omaishoidon tuen hoitopalkkioluokkia on neljä. Hoitopalkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Omaishoitajalle maksettava hoitopalkkio on veronalaista tuloa.

Omaishoidon tuen tavoitteena on tukea ja mahdollistaa kotona toteutettavaa hoivaa.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu eli palveluita järjestetään hyvinvointialueen varaamien määrärahojen edellyttämässä ja mahdollistamassa laajuudessa.

Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (2005/937) ja siihen myöhemmin tehtyihin muutoksiin, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen hyväksymiin myöntämisperusteisiin ja palkkioluokkiin sekä näitä täydentäviin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen omaishoidon tuen toimintaohjeisiin.

Omaishoito on aina hoidettavan henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon annettavaa apua, ei kodin ulkopuolista asiointia eikä kodinhoidollisia töitä. Omaishoidon tukea ei myönnetä, jos muut palvelut turvaavat hoidettavan hoidon ja huolenpidon paremmin kuin omaishoidon tuki.

Omaishoitaja voi olla omainen, sukulainen tai muu läheinen henkilö, joka soveltuu omaishoitajan tehtävään terveytensä ja toimintakykynsä puolesta.

Hoidettavan kodin on oltava terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva.

Miten saat palvelua?

Yli 65-vuotiaat asiakkaat hakevat omaishoidon tukea ottamalla ensin yhteyttä ikääntyneiden keskitettyyn asiakasohjaukseen.

Palveluihin ohjaudutaan hyvinvointialueen palvelutarpeen arvioinnin kautta.

Jos et vielä saa ikääntyneiden palveluita, voit ottaa yhteyttä Varsinais-Suomen ikääntyneiden keskitettyyn asiakasohjaukseen. Ikääntyneiden asiakasohjaus tarjoaa ikääntyneille ja heidän läheisilleen neuvontaa erilaisista palveluvaihtoehdoista.

Jos sinulla tai ikääntyneellä läheiselläsi on jo voimassa oleva asiakkuussuhde esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kotihoitoon tai vammaispalveluihin, olethan ensisijaisesti yhteydessä asioita hoitavaan tahoon.

Asiakasohjauspuhelin palvelee arkisin  

  • suomeksi p. 02 262 6164 (klo 9–15)
  • ruotsiksi p. 02 262 6174 (klo 9–12)

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön.

Tämän linkin kautta voit pyytää yhteydenottoa.

Omaishoidon tuen hakemus

Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista.

Yhteystiedot ja asiointi

Kauppatorin Monitori

Omaishoidon tuen hakemus (yli 18v.)