Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 20.12.2023 08.00

Koronatapaukset vähenemässä ja influenssaepidemia alkanut Varsinais-Suomessa

Avainsanat:

Joulun alla koronatilanne on vähitellen hellittämässä. Syksyn epidemia-aalto oli raju ja sen huippu osui marraskuun puoliväliin viikolle 46, jolloin Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) kliinisen mikrobiologian laboratoriossa todettiin viikossa lähes 300 koronatapausta.

Nainen makaa sohvassa ja niistää nenäänsä.

Hengitystieinfektioita on runsaasti liikkeellä. Influenssa- ja RSV-epidemiat ovat alkaneet Varsinais-Suomessa. Myös koronaa on edelleen runsaasti liikkeellä, vaikka syysaallon huippu on jo ohitettu.

Määrä on nyt puolittunut siten, että viime viikolla (viikko 50) uusia koronalöydöksiä tehtiin lähes 150. Lähiviikkoina koronatapausten odotetaan yhä vähentyvän, muttei kokonaan katoavan, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

Koronatapaukset ovat aiheuttaneet kuluneen syksyn aikana merkittävästi kuormitusta Tyksin sairaaloissa ja yleislääketieteen osastoilla, mutta nyt se on vähitellen hellittämässä. Teho-osastolla on syksyn aikana hoidettu vain yksittäisiä koronapotilaita, ja useimmilla heistä tehohoidon varsinainen syy on ollut jokin muu kuin koronainfektio.  

A-influenssaepidemia on puolestaan alkanut Varsinais-Suomessa ja laskennallinen epidemiakynnys ylitettiin 16.12. Viime viikolla Tyks kliinisen mikrobiologian laboratoriossa havaittiin 70 uutta A-influenssatapausta, B-influenssaa on todettu vain yksittäisiä tapauksia.

Valtaviruksena ovat H1N1-tyypin A-influenssavirukset eli vuoden 2009 sikainfluenssan jälkeläisvirukset. Viruslöydösten runsastumisen myötä A-influenssapotilaiden sairaalahoitotarvekin on ollut joulukuun ajan noususuuntainen, mutta tauti kuormittaa silti terveyspalveluita toistaiseksi vähemmän kuin hiipumassa oleva koronaepidemia, Marttila kertoo.

Flunssaisena joulunviettoon maalaisjärjellä

Tilanteessa on myös hyvää: Rokotuksia on kuitenkin juuri saatu paljon annettua koko Varsinais-Suomessa, ja muitakin tartunnan torjunnan keinoja on. Influenssaa ja RSV:tä on liikkeellä kuten aiempina vuosina.

Uusien sairaalaan koronapotilaiden määrä oli hieman laskenut, vaikka potilaita on sairaalassa edelleen paljon. Hengitystieinfektioita ja koronaa tulee olemaan joka talvi, Tyks Sairaalahygienia- ja infektioidentorjuntayksikön ylilääkäri Mari Kanerva sanoo.

Kanervan mielestä jouluvierailun perumista kokonaan tulee flunssaisena harkita erityisesti, jos muita korona-aikana opittuja tartunnan torjuntakeinoja ei voida toteuttaa tai joukossa on immuunipuutteisia tai rokottamattomia.

Vierailun sijaan voi käydä lyhyellä tervehdyksellä etäisyyttä pitäen, tai jos vierailu kuitenkin peruuntuisi, kannattaa läheisiin pitää yhteyttä, vaikka puhelimella pyhien aikana, Kanerva sanoo.

Influenssaa, RSV:tä ja koronaa sekä muita hengitystieinfektioita voidaan estää muun muassa seuraavin keinoin:

  • Ota suositellut rokotukset – ne ovat paras keino suojautua vakavalta taudilta.
  • Sairasta kotona – myös joulun aikaan.
  • Pese kädet, yski ja aivasta hihaan – hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla hygieniasta.
  • Arvioi oma riskisi, käytä tarvittaessa maskia ja pidä etäisyyttä.
  • Huolehdi ilmanvaihdosta.