Hyppää pääsisältöön

Lyhytaikaishoitoyksikkö Ruska, Lieto

Avainsanat:

Tavoitteena on tukea asiakkaan toimintakykyä, jotta hän pystyisi asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Lisäksi mahdollistetaan asiakkaan omaiselle hengähdystauko.

Keskeisiä toimintaperiaatteita ovat asiakaslähtöisyys, voimavaralähtöisyys, yhteistyökyky ja arvostava kohtaaminen. Kuntouttava työote on päivittäisten toimintojen lähtökohtana.

Lyhytaikaishoitojakso kestää pääsääntöisesti viisi päivää, maanantaiaamusta perjantai-iltapäivään. Myös lyhyemmät jaksot ovat mahdollisia. Lisäksi tarjoamme osapäivähoitoa, jolloin asiakkaan voi tuoda meille hoitoon esim. muutamaksi tunniksi.

Kuntoutuskoti sijaitsee omassa siivessään palvelukeskus Ruskassa, Liedon keskustassa. Asiakaspaikkoja on 11. Asiakashuoneista seitsemän on yhden hengen huoneita ja kaksi kahden hengen huonetta. Kaikissa huoneissa on oma suihkulla varustettu WC. Aikaa voi viettää myös yhteisessä olohuoneessa. Hoitajat työskentelevät Ruskassa ympäri vuorokauden, viikonloppuisin yksikkö on suljettu.

Uudet asiakkaat;

Jos et ole vielä ikääntyneiden palveluiden asiakas ja haluat lisätietoa ikääntyneiden asumispalveluista, ota yhteyttä Varsinais-Suomen ikääntyneiden asiakasohjaukseen.