Osaamiseen täydennystä ja työnjako toimivaksi äitiys- ja ehkäisyneuvoloihin – helpotusta myös resurssipulaan
Synnytyksen jälkitarkastus, kierukan tai ehkäisykapselin asetus… Muun muassa nämä toimenpiteet on pitkälti mielletty lääkärien tai erikoislääkärien tehtäviksi. Sitä niiden ei tarvitse enää olla. Toimenpiteitä voi perustapauksissa – perusterveelle naiselle – tehdä nyt myös lisäkoulutettu…
Yhteisöllinen asuminen – yhteistyötä asumispalveluiden ja kotona asumista tukevien palvelujen yhdyspinnalla
Ikääntyneiden yhteisöllinen asuminen on ollut viime aikoina paljon esillä. Mitä sillä tarkoitetaan ja missä kohteissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella voi jo asua yhteisöllisesti?
Koirien potentiaalia Parkinsonin taudin toteamisessa tutkitaan
Tutkijat Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyksissä) ja Turun yliopistolla kehittävät uutta menetelmää, jossa hyödynnetään koirien hajuaistia Parkinsonin taudin diagnosoimisessa. Menetelmässä potilaiden iholta otetaan näytteitä liinalla, joita koulutetut koirat haistelevat…
Äitiys- ja lastenneuvoloiden sekä ikääntyneiden palveluiden chatit avautuneet Varha-sovelluksessa
Jo lähes 30 000 varsinaissuomalaista on tutustunut Varha-sovellukseen. Chattien käyttäjämäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Nyt chat-palvelunsa ovat avanneet Varhan neuvolat ja ikääntyneiden palveluohjaus.
Perhehoidon tuki
Oikein rakennetut ja kohdennetut perhehoitajien tukipalvelut hyödyntävät etenkin perhehoitoon sijoitettua lasta.
Kesätyöhakumme ovat nyt käynnissä!
Haemme jälleen satoja kesätyöntekijöitä eri puolille Varhaa vahvistamaan palvelujamme kesäaikana.
Terveystalon ja Aurian biopankit yhdistyvät – Suomen suurimmassa biopankissa yli miljoona näytettä
Terveystalon biopankkitoiminta siirtyy Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle (Varha). Terveystalon biopankin näytteet ja näytteenantajien rekisteri siirtyvät Varhaan kuuluvalle Auria Biopankille, joka toimii Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Turun yliopiston yhteydessä ja on Suomen…
Varhan aluehallitus 22.10.2024: Ugin työterveys Länsirannikon Työterveys Oy:lle
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus hyväksyi Uudenkaupungin työterveyshuoltoyksikön liikkeenluovutuksen Länsirannikon Työterveys Oy:lle. Aluehallitus päätti, että Laitilan lääkäripulasta kärsineen sairaalaosaston toimintaa ei siirretä läntisen alueen muihin yksiköihin.
Kutsu palveluntuottajille infotilaisuuteen: Yli 8 - vuotiaiden peruskoululaisten optikon näöntutkimus ja silmälasimääritys
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää kaikille avoimen infotilaisuuden, jonka tarkoituksena on esitellä yli 8 - vuotiaiden peruskoululaisten optikon näöntutkimuksen ja silmälasimäärityksen vähimmäisvaatimuksia ja lupajärjestelmän mukaisia palvelun tuottamisen edellytyksiä.
Koronakoordinaatioryhmä päätti toimintansa rauhalliseen tautitilanteeseen
Varsinais-Suomen koronatilannetta koordinoinut ryhmä lopetti toimintansa. Kolme tautiepidemiaa on yhä liikkeellä, mutta niiden esiintyvyys on laantunut.