Kokemusasiantuntijat kulkevat rinnalla, tukena ja vertaisena, ja tuovat asiakkaan äänen palveluiden kehittämiseen
Varhan pilottikoulutuksen kokemusasiantuntijat valmistuvat huomenna 12.4. Uudet kokemusasiantuntijat (KAT) kuvaavat koulutusta matkana, joka jätti kaikkien sydämeen jäljen ja antoi eväät olla tukena vastaavien asioiden – eri sairauksien tai riippuvuuden – kanssa painiville ja toimia mukana…
Osallisuusfoorumin nuoret ottivat kantaa palveluiden kehittämiseen: ”Nuorista tehdään liikaa oletuksia”
Osallisuusfoorumi on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, Turun kaupungin ja järjestöjen kohtaamispaikka nuorille ja ammattilaisille, joiden työnkuvaan kuuluu nuorten osallisuuden parantaminen ja heidän palveluidensa kehittäminen. Maaliskuun osallisuusfoorumi osoitti, että nuorilla on…
Varha mukana kehittämässä ruoka-avulle uutta toimintamallia
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Turun kaupungille 167 790 euroa valtionavustusta Varsinais-Suomen ruoka-aputoiminnan järjestämiseksi sekä uuden toimintamallin kehittämiseksi jatkossa.
Rakenteellisen sosiaalityön raportoinnin kehittäminen
Kansallisesti yhtenäinen rakenteellisen sosiaalityön tiedontuotanto edistää sosiaalihuollon vaikuttavaa kehittämistä ja tietojohtamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kirjaamiskäytäntöjen kehittäminen
Kansallisesti yhdenmukaiset asiakastietojen kirjaamiskäytännöt ja -ohjeet helpottavat tiedonsiirtoa eri tietojärjestelmien välillä. Yhdenmukaistaminen vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turhaa kuormitusta. Lisäksi se edistää tiedon tilastointia ja hyödyntämistä…