Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 15.8.2022 15.18

Yhdessä kohti hyvinvointialuetta

Eeva-Sirkku Pöyhönen esittäytyy

Avainsanat:

Paimion sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen aloittaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtajana syyskuussa. Muutostyössä Eeva-Sirkkua innostaa eniten uusien ideoiden yhdessä luominen, niiden kokeilu ja onnistuminen.

Eeva-Sirkku Pöyhönen.

Eeva-Sirkku Pöyhönen aloittaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtajana syyskuussa.

– Tämä on se hetki, kun voimme lähteä oikeasti kehittämään asioita uudella tavalla ja ajatuksella. Tunne siitä, että saamme aikaan jotain uutta ja hyödyllistä, järkevöittää työtä ja vahvistaa henkilöstöä.

Eeva-Sirkku korostaa myös epäonnistumisten olevan sallittuja ja hyviä oppimisen paikkoja.

– Ikääntyneiden palveluissa on ja tulee olemaan useita ongelmia ratkaistavana, mutta luotan, että meidän erittäin osaavaa henkilöstöä sekä kuntalaisia osallistamalla löydämme toimivia ratkaisuja haasteisiin.

Laadukkaiden palveluiden turvaaminen taloudellisesti kestävillä ja tulevaisuuteen tähtäävillä ratkaisuilla

Eeva-Sirkun johtaman tulosalueen tärkeimpänä tavoitteena on laadukkaat, vaikuttavat ja tasapuoliset ikääntyneiden palvelut taloudellisesti kestävillä ja tulevaisuuteen tähtäävillä ratkaisuilla. Hän kutsuu kaikkia tuomaan avoimesti esille uusia toimintatapoja ja kokeilemaan niitä rohkeasti.

– Jokainen meistä on tärkeä ja arvokas osa yhteisessä onnistumisessa. Meillä on suuret mahdollisuudet yhä parempiin ikääntyneiden palveluihin.

Lisäksi Eeva-Sirkku mainitsee erittäin tärkeinä aihealueina ja toiminnan tavoitteina henkilöstön saatavuuden ja työhyvinvoinnin parantamisen sekä ikääntyneiden asumisen uusien ratkaisujen kehittämisen.