Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 21.12.2023 10.30

Ikääntyneille hyvinvointia myös monista sote-kentän ulkopuolisista palveluista

Avainsanat:
Toimintakykyisenä ikääntyminen, piirrosvideon kuvitus

Tuore piirrosvideo herättelee ammattilaisia huomaamaan sote-palveluiden ulkopuolelta lukuisat palvelut, joista voisi olla tukea ikääntyneiden hyvinvointiin jo varhaisessa vaiheessa.

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveyskeskushankkeen Toimintakykyisenä ikääntymisen projektin päällikkö Mari Luonsinen ja koordinaattori Noora Tamminen pohtivat, miten saisivat parhaiten nostettua esiin ikääntyneille hyvinvointia tuovia palveluita sote-kentän ulkopuolelta.

– Päädyimme ammattilaisille suunnattuun videoon. Toivoimme siitä informatiivista ja herättelevää, ja mielestämme tämä piirrosvideo onnistuu siinä hyvin, sanoo Mari Luonsinen.

Videossa kiteytyy koko projektin ydinajatus: vaikka ikääntyneellä ei olisi vielä varsinaisten sote-palveluiden tarvetta, hänellä saattaa olla haasteita ja tarpeita, joihin voisi hyvin löytyä vastaus hyvissä ajoin muista kuin sote-palveluista.

– Ikääntynyt voi hyötyä sote-palveluiden rinnalla tai jo ennen palveluita monen muun tahon toiminnoista. Esimerkiksi liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, eri järjestöjen monipuolinen ja laaja palveluvalikoima sekä seurakuntien palvelut tarjoavat ikääntyneille paljon.

Monet sote-ammattilaiset kohtaavat ikäihmisiä terveysasemilla, asiakasohjauksessa, neuvontapisteillä tai esimerkiksi kuntoutuksessa.

– Ammattilaiset toki jo tälläkin hetkellä ohjaavat ikäihmisiä eri toimijoiden palveluihin, mutta mietimme, että ehkä siinä voisi olla vielä kehittämisen varaa. Että oltaisi hereillä jo mahdollisimman varhain ja muistettaisi lukuisat muutkin hyvinvointia ja toimintakykyä edistävät tahot.

– Videota ei ole rajattu millekään tietylle ammattiryhmälle. Toivomme, että siitä on hyötyä kaikille ikääntyneiden parissa työskenteleville ja että se herättäisi ajatuksia silloin, kun ikääntyneellä ei suurta palvelutarvetta vielä ole. Toki hyvinvointialueen ammattilaisille videota olemme erityisesti ajatelleet, mutta myös vaikkapa järjestöt voisivat hyvin tätä käyttää, Luonsinen miettii.

Katso video alta (Varhan YouTube-kanavalla) ja ota käyttöön!