Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 16.5.2023 09.32

Kaarinan laboratorion näytteenoton tilanne paranee kesän aikana

Avainsanat:

Vastauksena yleisönosastokirjoitukseen laboratoriojonoista Kaarinassa torstain 11.5. Turun Sanomissa: Pahoittelen kirjoittajan kuvaamaa kohtuuttoman pitkää odotusaikaa ja siitä johtuvaa huonoa näytteenottokokemusta.

Näkemyksemme mukaan Kaarinan laboratorion ongelmien välitön syy ei ole hyvinvointialueuudistus, vaan koko terveydenhoitoalalla vallitseva henkilöstöpula. Jo viime syksynä henkilöstöä siirtyi Kaarinan laboratoriosta muihin tehtäviin, emmekä tätä syntynyttä vajetta ole pystyneet täysin korjaamaan. Pyrimme sujuvoittamaan näytteenottoa sekä lisäämällä henkilöstöresurssia kysyntää vastaavaksi että erilaisin teknisin toimenpitein. Esimerkkinä näistä on ilmoittautumiskäytäntöjen uudistaminen sekä ajanvarauksen yhdenmukaistaminen tietojärjestelmämuutosten edistyttyä.

Vuoden alusta Tyks Laboratoriot on vastannut koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon laboratoriodiagnostiikasta. Vaikka aloitimme kuuden kunnan laboratoriotoimintojen fuusioprosessien edistämisen jo vuosi sitten, erityisesti tietojärjestelmien yhteensovittamisen haasteet ovat venyttäneet prosessin koko vuoden mittaiseksi.

Kaarinan laboratorion osalta olemme saaneet IT-fuusiota nyt aikaistettua syksystä kesä-heinäkuulle. Tietojärjestelmäfuusion jälkeen laboratoriopyynnöt välittyvät ja ajanvarausjärjestelmä toimii koko Varhan alueella, joka osaltaan keventää painetta Kaarinan näytteenotossa.

Laboratoriodiagnostiikan, sisältäen sekä näytteenoton että analytiikan, sujuva toiminta on täysin kriittinen tekijä lähes kaikelle muulle terveydenhoidon toiminnalle. Meillä Tyks Laboratorioissa on koko osaavalla henkilöstöllämme voimakas tahtotila tämän toiminnan edelleen kehittämiseen ja sujuvoittamiseen.

Antti Hakanen

ylilääkäri, Tyks Laboratoriot -tulosryhmän johtaja

Lukijan kirjoitus Turun Sanomissa 11.5.2023.