Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 12.5.2025 12.23

Naantali

Naantalin terveyskeskuksen päivystyksen lakkauttaminen palautettiin valmisteluun

Avainsanat:

Keskiviikkona 14.5. kokoontuvalle Sote-palvelulautakunnalle esitettiin Naantalin terveyskeskuksen ilta- ja lauantaipäivystyksen lakkauttamista 15.6.2025 mennessä. Sote-lautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.

Matkapuhelin kädessä.

Avoterveydenhuollon vastanottotoimintaa yhtenäistetään koko Varhan alueella ja samalla arvioidaan myös Naantalin päivystyksen jatko. 

Jatkossa päivystys palvelisi Naantalissa virka-aikana vastaavalla tavalla kuin muissakin alueen terveyskeskuksissa. Säästyvät palkkakulut on tarkoitus kohdentaa Varha-sovelluksen chat-palvelun laajentamiseen kaikille Varhan alueen asukkaille myös virka-ajan ulkopuolelle. 

Naantalin terveyskeskuksessa (jatkossa Naantalin sote-asema) on toiminut jo pitkään ennen vuoden 2023 Varhaan siirtymistä päivystys virka-ajan ulkopuolella arkisin ma-pe klo 16–20 ja lauantaisin klo 8–15. Toiminta on jatkunut myös Varhan aikana. 

Päivystyksessä on työskennellyt lääkäri sekä kaksi hoitajaa. Potilaat ovat ohjautuneet päivystykseen joko ajanvarauksella sekä pieni osa ilman ajanvarausta. (noin 10–20 potilasta päivystysvuoroa kohden). 

Sote-palvelulautakunnan 14.5. esityslista: Naantalin soteaseman päivystyksen lopettaminen

Päivitetty 16.5. Sote-palvelulautakunnan käsittelyn mukaisesti.