Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 7.12.2023 11.16

Oletko jo kuitannut uuden ilmoituksen tietojesi käytöstä Omakannassa?

Avainsanat:

Kun Kanta-palveluihin ja tietojen käyttöön tulee muutoksia, saat uuden ilmoituksen eli Kanta-informoinnin, jossa sinulle kerrotaan näistä muutoksista. Uusi asiakastietolaki tulee voimaan 1.1.2024 ja sen myötä luovutuslupien käyttömahdollisuudet laajenevat ja lisäksi on mahdollista asettaa uusia kieltoja aiemmin käytössä olleiden lisäksi.

Jos et ole vielä kuitannut uutta ilmoitusta tietojesi käytöstä Omakannassa, lue ja kuittaa se nyt. Kirjaudu Omakantaan osoitteessa kanta.fi

Asioidessasi terveydenhuollossa asiakas- ja potilastietojasi tallennetaan Kanta-palveluihin. Kanta-palvelut mahdollistavat tietojesi liikkumisen sinua hoitavien ammattilaisten välillä esimerkiksi eri hyvinvointialueilla.

Luovutusluvan avulla tietosi liikkuvat niiden kirjaamispaikasta riippumatta esimerkiksi hyvinvointialueelta toiselle tai julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä. Luovutuslupa mahdollistaa jatkossa niidenkin tietojesi luovuttamisen, jotka eivät ole Kannassa, esimerkiksi paperille kirjatut tiedot. Jos olet antanut luovutusluvan jo aiemmin, käy nyt päivittämässä se OmaKannassa.

Aiemmin käytössä olleiden kieltojen lisäksi voit jatkossa halutessasi asettaa OmaKannassa laajan luovutuskiellon, yksityisen työterveyshuollon rekisterin kiellon sekä asettaa kieltoja alaikäisen huollettavasi tai täysi-ikäisen vajaavaltaisen henkilön puolesta silloin, kun muut toisen puolesta toimimisen valtuudet täyttyvät.

Huomioi kieltoja asettaessasi, että terveydenhuollon ammattilainen tekee silloin hoitoasi koskevat arviot ja päätökset niiden rajattujen tietojen perusteella, jotka hänellä on käytössään. Yhden hyvinvointialueen, eli esimerkiksi Varhan, alaisten terveydenhuollon yksiköiden välistä tiedonvälitystä ei jatkossakaan voi kieltää.

OmaKannassa voit jo nyt käydä lukemassa uuden ilmoituksen tietojesi käytöstä  ja merkitä sen saaduksi. Sen jälkeen pääset koska tahansa antamaan luovutusluvan tai asettamaan tarpeellisiksi arvioimiasi kieltoja.

Infograafi: kuittaa Omakannassa uusi ilmoitus tietojesi käytöstä
Kirjaudu Omakantaan, jossa avautuu uusi ilmoitus tietojesi käytöstä. Lue ilmoitus ja kuittaa informaatio saaduksi. Tämän jälkeen voit antaa luvan luovuttaa tietojasi ja päivittää aiemmin antamiasi lupia. 

Lisätiedot:

Kuvat: Kanta-palvelut, Kansaneläkelaitos