Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 7.4.2025 13.14

Salo

Salon päihde- ja riippuvuustiimiin yhteys oman terveysaseman kautta

Avainsanat:

Salossa on aloittanut helmikuussa 2025 toimintansa päihde- ja riippuvuustiimi. Kun Salossa asuva kokee tarvitsevansa apua päihdeasioissa, hän ottaa yhteyttä oman terveysasemansa ajanvaraukseen ja hoidon tarpeen arviointiin. Päihde- ja riippuvuustiimi on häneen yhteydessä hoidon tarpeen arvion perusteella. Salon tiimissä työskentelee myös kaksi psykologia, mikä on uutta perustason päihdepalveluissa.

Tummahiksinen nainen istuu työpöydän ääressä. Pöydällä on kannettava, tietokoneen näyttö ja näppäimistö.

Tiimin sairaanhoitaja Sari Korpiaho

Salon päihde- ja riippuvuustiimin toiminta käynnistyi osana Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen laajempaa uudistusta. Asiakkaaksi ohjautuminen on koko Varhassa muuttunut niin, että päihde- ja riippuvuuspalveluja tarvitessaan asiakas ottaa aina yhteyttä oman terveyskeskuksensa hoidon tarpeen arviointiin eikä ole enää omatoimisesti yhteydessä yksityisiin palveluntuottajiin. Ostopalveluista ei kuitenkaan ole kokonaan luovuttu, vaan niitä hankitaan tarpeen mukaan edelleen. 

Hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen Salon päihde- ja riippuvuustiimistä otetaan puhelinkontakti potilaaseen ensijäsennykseen eli alkuhaastatteluun. Tiimi laatii yhdessä asiakkaan kanssa hänen tavoitteitaan vastaavan hoito- ja kuntoutussuunnitelman. Tavoitteena voi olla päihde- tai riippuvuussairaudesta toipuminen, niihin liittyvien haittojen väheneminen tai toimintakyvyn ja elämänlaadun paraneminen.

Lisäksi kokonaan uutta on psykologien työskentely perusterveydenhuollon päihde- ja riippuvuuspalveluissa. Salon tiimissä ovat aloittaneet psykologit William Forsén ja Martiina Hagman. Tiimissä työskentelevät myös sairaanhoitajat Minna Rantasalo, Riina Koivupuro, Sari Korpiaho ja Marjut Kivelä, lähihoitaja Arto Tujunen sekä tiimin lähiesihenkilönä toimii osastonhoitaja Kerttu Sjöberg. 

Erilaisia ryhmiä tulossa

Salon päihde- ja riippuvuuspalvelujen moniammatillinen tiimi kokoontuu viikoittain. Lisäksi tiimi tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalipalveluiden ammattilaisten kanssa. 

Yhteistyötä mielenterveys- ja päihdepalvelujen sosiaalityön kahden sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan kanssa helpottaa toimiminen samassa tilassa. Todellista potilaita hyödyttävää sote-yhteistyötä on jo syntynyt, osastonhoitaja Kerttu Sjöberg sanoo. 

Tiimin työhön kuuluu potilaiden tapaamisia, ajoterveysseurantaa, lastensuojelun päihdearvioita, avokatkaisuhoitoa, potilaiden keskustelukäyntejä. Potilaille tarjotaan myös lyhytterapiajaksoa. Tiimi käykin parhaillaan Terapiat etulinjaan -hankkeen mukaista kognitiivisen lyhytterapian koulutusta. Psykologeilla on käytössään myös muita terapeuttisia menetelmiä.  

Voimme esimerkiksi kartoittaa yhdessä potilaan päihteiden käytön historiaa. Keskitymme asioihin, jotka ovat johtaneet päihteiden käyttöön ja otamme tässä koko elämänkaaren huomioon, sairaanhoitaja Minna Rantasalo kertoo. 

Edelleen järjestetään myös erilaisia ryhmiä, tosin hieman erilaisina kuin aiemmin. Esimerkiksi psykologien vetämä muutosmotivaatio -ryhmä alkaa huhtikuussa. Suunnitelmissa on myös mm. retkahduksen esto -ryhmä. Ryhmiin ohjaudutaan sote-ammattilaisten kautta.

Tiimin yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Turussa avautuneet Varhan katkaisu- ja selviämisasemahoitoyksiköt sekä avopäihdekuntoutuksen yksikkö. Avoterveydenhuollon ja Tyks riippuvuuspsykiatrian kanssa tehdään paljon yhteistyötä, jonkin verran myös Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. 

Lisäksi tiimille ohjautuu potilaita esimerkiksi erikoissairaanhoidon psykoosityöryhmästä ja mielialahäiriötyöryhmästä sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden akuuttitiimistä. Kolmas sektori koko laajuudessaan mm. Finfami ja Vaihtoehto 90 omaisten ohella ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. 

 Jatkossa on tarkoitus tehdä enemmän kotikäyntejä - ja liikkuvaa työtä oikeastaan odotankin, sillä pelkkä toimistotyö ei ole minua varten, lähihoitaja Arto Tujunen kertoo.

Salon alueella on pulaa terveyskeskuslääkäreistä ja se näkyy myös Salon päihde- ja riippuvuustiimin työssä. Huhtikuusta lähtien Salon riippuvuus- ja päihdetiimillä on kuitenkin käytössään 25 prosentin lääkäriresurssi.

Mies istuu tuolilla peilin edessä. nainen seisoo hänen vieressään.
Sosiaalityöntekijä Kimmo Määttänen ja tiimin sairaanhoitaja Marjut Kivelä.


Työn parhaita puolina potilaat ja työkaverit

Vaihteleva työ innostaa koko tiimiä - on hienoa, että uuden päivän alkaessa ei tarkasti tiedä, mitä se tuo tullessaan. Kiitosta saavat myös kivat työkaverit.

– Meille on rekrytoitu tänne samanhenkinen porukka monipuolisia osaajia ja olemme yhdessä ratkoneet jo moniakin asioita ennen kuin toimintamme edes virallisesti käynnistyi, sairaanhoitajat Riina Koivupuro ja Marjut Kivelä toteavat.

Tiimiläiset kiittelevät myös potilaitaan, jotka hakeutuvat itse hoitoon ja siksi he ovat siihen motivoituneita.
– Potilaiden kanssa keskustelu avartaa, William Forsén lisää. 
– Potilailla on halukkuutta muutokseen ja kohtaamisemme ovat olleet kivoja, Martiina Hagman jatkaa. 

Osastonhoitaja Kerttu Sjöbergin mielestä päihdetyö on monipuolista ja motivoivaa. Osastonhoitajan hallinnollisen työn vuoksi hän välillä kaipaa potilaiden ja päihdetyön pariin, mutta siihen ei työaika tällä hetkellä riitä.
– Toki päihdetyö on myös täynnä haasteellisia tilanteita ja siksi jaksamista sekä omaakin resilienssiä on oltava. Yhdessä tekemällä kuitenkin päästään lähemmäs yhteisiä tavoitteita, Kerttu summaa.

Salon päihde- ja riippuvuustiimi:

  • Yhteys aina oman terveysaseman ajanvarauksen kautta
  • Yhteyttä mielenterveys- ja päihdepalveluiden työntekijään voi ottaa myös Varha-sovelluksen chatin kautta maanantaista perjantaihin klo 12–15.
  • Päihdepalveluihin voi hakeutua aina, kun kokee tarvitsevansa apua. 

    Tiimiin kuuluu:
    -    1 lähihoitaja
    -    2 psykologia
    -    4 sairaanhoitajaa
    -    1 osastonhoitaja, jolla vastuullaan myös Someron, Paraisten, Kemiönsaaren ja Salossa kolme muuta mielenterveys- ja päihdetiimiä. 

Toiminta alkoi 1.2.2025. Aiemmin alueen päihdepalvelut tuotettiin lähes kokonaan ostopalveluina.