Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 27.4.2023 12.20

Salon uusi sairaala alkaa nousta syksyllä

Avainsanat:

Maanrakennus uutta sairaalarakennusta varten alkaa Salon Sairaalantien varrella kesällä. Edessä on viisi rakennusvuotta, jonka tuloksena syntyy hyvinvointialueen ensimmäinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteiseksi suunniteltu sairaala.

Valkoinen, kaksiosainen rakennus, jossa kuusi kerrosta. Vieressä tie ja puita.

Maanrakennus uutta sairaalarakennusta varten alkaa Salon Sairaalantien varrella kesällä. Edessä on viisi rakennusvuotta, jonka tuloksena syntyy hyvinvointialueen ensimmäinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteiseksi suunniteltu sairaala.
Suunnittelun punaisena lankana on alusta asti ollut perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistyminen. Salon terveyskeskus ja Tyks Salon sairaala ovat toimineet saman rakennuksen eri siivissä. Uudessa sairaalassa potilaan polku on ajateltu uudella tavalla. 
Henkilökunnan odotukset ovat korkealla, kun pitkään odotettu hanke nyt käynnistyy.
– Saamme paremmat ja asiakaslähtöisesti suunnitellut tilat. Pystymme entistä paremmin palvelemaan koko hyvinvointialueelta tulevia asiakkaita, Salon Tyks-sairaalapalveluiden koordinoiva ylihoitaja Minna Santikko sanoo. 
– Terveelliset työtilat ovat tervetulleet, kotisairaalan ja päivystyksen osastonhoitaja Tuija Skarp Salon terveyspalveluista lisää.
He suhtautuvat positiivisesti rakentamisen alkamiseen, vaikka se tietää erikoisjärjestelyjä. Sairaala pysyy toiminnassa koko rakennusajan.
– Esimerkiksi kesän räjäytystyöt vaikuttavat toimintaamme. Haittoja tulee, mutta kaikki tiedämme, että lopputulos palvelee meitä, Santikko toteaa.
Rakentaminen vaatii hyvää yhteistyötä rakennuttajalta ja rakennusyhtiöltä sairaalan väen kanssa. 
– Sairaalanhenkilöstö on toiminut orkesterimme solisteina, me rakentajat olemme vastanneet rytmistä. Meille on tärkeintä, että sairaalapalveluita pystytään tuottamaan koko ajan rakentamisesta huolimatta. Tämä on yhteinen hankkeemme, Varhan projektijohtaja Tuomo Lehtisalo sanoo.
Torstaina 27.4. hyvinvointialueen henkilöstölle Salossa järjestetään tiedotustilaisuus rakentamisesta. 

Rakentaminen alkaa

Rakentaminen alkaa tulevina viikkoina huoltopihan purkutöillä ja etenee maanrakennus- ja louhintatöihin alkukesällä. Perustuksia valetaan kesällä ja F-osan rakennus alkaa nousta syksyllä. 
Sairaalantie on poikki rakennustyömaan vuoksi. Ajojärjestelyissä turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Työmaaliikenteen suunnitteleminen on käynnissä
– Työmaasuunnitelmissa otetaan huomioon sekä sairaalan asiakas-ja työmatkaliikenne että sairaalan tavaraliikenne. Tulevien vuosien aikana ajojärjestelyihin tulee poikkeuksia ja muutoksia projektin eri vaiheissa. Lopputilanteessa autopaikoituksen tilanne kuitenkin paranee, kun purettujen osien paikalle tulee tilaa, Tuomo Lehtisalo toteaa.
Rakentamisen vaiheet on suunniteltu niin, että erillisiä väistötiloja ei pääsääntöisesti tarvita.

Kartta, johon merkitty kirjaimilla kulmikkaita osia.

Ensimmäisenä valmistuva uudisrakennus valmistuu noin kahden vuoden päästä. Rakentaminen sisältää neljä vaihetta. 1) uuden F-rakennuksen rakentaminen, 2) sitten A- ja D-osien purkaminen, 3) tilalle uuden D-osan rakentaminen ja 4) lopuksi M- ja L-osien purkaminen.

Rakentaminen ja purkaminen 60 miljoonan euron hanke

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus valitsi Hartelan toteuttamaan Salon sairaalan uudisrakennuksen (SSU). Hartela toteuttaa Salon sairaalan uudisrakennuksen rakennusurakan projektinjohtourakkana. Hankkeen kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa. 
Hanke sisältää uudisrakentamisen lisäksi vanhojen tilojen saneerausta sekä vanhan rakennuskannan purkua. Koko hankkeen laajuus on 16 815 bruttoneliömetriä. Rakennushanke valmistuu sairaalakäyttöön vaiheittain vuosina 2025-2027. Rakennuslupa hankkeelle myönnettiin marraskuussa 2022. 

Aulatila, jossa valaistuja katoksia, ovia, iso ikkuna ja seinällä taideteos.
Pääsisäänkäynti, havainnekuva.