Hyppää pääsisältöön

Ammattilaiselle

Uutinen Julkaistu 15.4.2025 08.17

Sosiaalityön kehittäjät ja tutkijat koolla Varhassa

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella kokoonnuttiin 8. huhtikuuta 2025 sosiaalityön kehittäjien ja tutkijoiden kesken jakamaan ajankohtaisia kuulumisia, tutkimuksia ja kehittämistyötä. Tilaisuus tarjosi monipuolisen ja inspiroivan katsauksen siihen, miten sosiaalityötä kehitetään Varhassa yhdessä – tiedon, kokemuksen ja käytännön vuoropuhelussa. Paikan päälle oli kutsuttu lähtökohtaisesti erillisrahoituksella toimivat työntekijät.

Joukko ihmisiä seisoo rykelmässä seinällä olevan näytön edessä, jossa näkyy Varhan  sisältöjä.

Keskiössä oli sosiaalityön johtamisen rooli ja sen vaikuttavuus. Sosiaalityön johtajan uuden tiimin työnkuvaan kuuluu osana strategisen johdon yksikköä muun muassa sosiaalihuollon laadun kehittäminen, tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen ohjaaminen, rakenteellisen sosiaalityön edistäminen sekä asiakastietojen hallinta. Työtä tehdään strategisella tasolla, mutta vaikuttavuus näkyy käytännön arjessa – parempina palveluina ja selkeämpinä toimintamalleina.

Uudenlaista tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä

Tilaisuudessa esiteltiin myös uusi, uraauurtava kaksoisvirkamalli, jonka myötä Anne-Mari Jaakola aloitti tehtävässään 1.4.2025. Hän työskentelee 50-prosenttisesti sosiaalityöntekijänä Varhassa ja 50-prosenttisesti yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Malli vahvistaa tutkimuksen ja käytännön vuorovaikutusta ja tuo yliopistollisen näkökulman suoraan osaksi palvelujärjestelmää.

Käytännön työhön liittyvänä kehityskohteena esiteltiin sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjakopilotti. Valtakunnallisessa hankkeessa pyritään selkeyttämään tehtävänkuvia, vähentämään päällekkäisyyksiä ja parantamaan palveluiden sujuvuutta. Pilotissa on mukana 21 yksikköä Varhan alueelta, ja sen avulla kartoitetaan myös alueellisia eroja ja työn kuormittavuutta.

Vaikuttavuutta mittaamalla ja osallistamalla

Mittareiden ja tiedolla johtamisen osalta pilotoidaan AVAIN-mittaria ja ZekkiPro-työkalua. AVAIN-mittari on integoitu asiakassuunnitelmiin ja sen avulla voidaan arvioida sosiaalipalveluiden vaikuttavuutta. ZekkiPro on digitaalinen elämäntilannemittari, jota pilotoidaan Varhan lastensuojelussa. Molemmat työkalut tukevat vaikuttavuuden mittaamista ja kehittämistä asiakaslähtöisesti.

Yksi tilaisuuden esiin nostamista merkittävistä hankkeista oli Vera, jossa kehitetään kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten välistä yhteistyötä kiireellisen sijoituksen prosessissa. Tavoitteena on lisätä vanhempien osallisuutta, vähentää nuorten sijoitustarpeita ja vahvistaa luottamusta eri toimijoiden välillä.

Tutkimuksen saralla esiteltiin LAREK-hanke, jossa rakennetaan rekisteripohjaista tietovarantoa lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tueksi. Hanke tuo alueelle uudenlaista tutkimusdataa, jonka avulla voidaan tarkastella palvelupolkuja ja päätöksenteon taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Palvelutarpeen arvioinnin vaikuttavuutta tutkitaan omassa hankkeessaan, jossa tarkastellaan, miten työntekijöiden toiminta vaikuttaa asiakkaan tilanteen arvioon ja palveluiden kohdentumiseen. Tutkimus pohjautuu kirjallisuuskatsaukseen sekä työntekijöiden haastatteluihin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla.

Kohti yhdenvertaisia ja saavutettavia palveluita

Tilaisuudessa kuultiin myös lasten ja nuorten psykososiaalisten palvelujen vahvistamisesta, monialaisen työskentelyn kehittämisestä sekä etsivän ja haittoja vähentävän työn mallinnuksesta. Esimerkiksi Salon ja Uudenkaupungin kivijalkapisteissä tarjotaan matalan kynnyksen päihde- ja sosiaalipalveluita niille, jotka ovat jääneet palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

OT-keskus toimii verkostomaisena rakenteena kaikkein vaativimpien asiakastilanteiden tukena. OT-konsultaatiopilotti on käynnissä keväällä 2025, ja sen kohderyhmänä ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret.

Myös sijaishuollon päihde- ja mielenterveystyötä kehitetään Varhassa. Osaamista vahvistetaan sekä laitoksissa että perhehoidossa, ja tavoitteena on vähentää sijaishuoltopaikan muutoksia oikea-aikaisella ja riittävällä tuella.

Prosessien yhdenmukaistaminen etenee lapsiperhesosiaalityössä ja lastensuojelussa. Työohjeita päivitetään, ja niiden jalkauttamista tuetaan koulutuksilla ja perehdytysmateriaaleilla. Yhtenäiset ohjeet tukevat laatua ja työntekijöiden osaamista.

Systeemisen toimintamallin juurruttaminen Varhassa on käynnissä. Malli tukee kokonaisvaltaista, perhekeskeistä ja osallisuutta vahvistavaa työotetta. Verkko-opinnot, työpajat ja materiaalit tukevat mallin arjen käyttöä.

Yhdessä eteenpäin!

Päivä tarjosi vaikuttavan katsauksen siihen, miten monipuolisesti Varhassa kehitetään sosiaalityötä – ei vain yksittäisinä hankkeina, vaan osana laajempaa strategista ja tutkimukseen pohjautuvaa kokonaisuutta. Kiitos kaikille osallistujille ja esittäjille arvokkaista sisällöistä ja näkökulmista.

Seuraava kehittäjien ja tutkijoiden yhteinen tilaisuus järjestetään 2.9.2025 – jatketaan työtä yhdessä!