Terapiatakuu voimaan 1.5. – apua lasten ja nuorten mielenterveyden haasteisiin varhaisessa vaiheessa
Avainsanat:Lasten ja nuorten terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Toukokuusta lähtien lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten tulee päästä tiettyihin mielenterveyspalveluihin viimeistään 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve on todettu. Tavoitteena on näin muun muassa ennaltaehkäistä ja tarjota maksutonta tukea ennen kuin lapsen ja nuoren ongelmat kärjistyvät.

Terapiatakuu koskee lyhytpsykoterapiaa terveydenhuollossa sekä määrämuotoisia lyhytinterventioita sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terapiatakuun piiriin kuuluvan psykososiaalisen intervention aloittamisella taataan lapsille ja nuorille oikea-aikainen hoito sekä vahvistetaan heidän oikeuksiaan tarvitsemiinsa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Näin myös ennaltaehkäistään lasten ja nuorten ohjautumista erikoissairaanhoitoon riittämättömien perustason palvelujen vuoksi.
Mielenterveyden edistäminen on ollut osa Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen ammattilaisten työtä jo tähänkin asti. Terapiatakuu tulee nyt osaksi kokonaisuutta.
– Vastaamme näin lasten ja nuorten lisääntyneeseen mielenterveyden oireiluun varhaisessa vaiheessa ja vaikuttavasti, perhekeskuspalvelujen johtaja Terhi Vierikko lupaa.
Ammattilaisten yhteistyö tiivistyy entisestään terapiatakuun myötä
Huolen noustessa esille, perhekeskuksessa (koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä laajemmin opiskeluhuollossa sekä neuvolassa) lähdetään yhdessä pohtimaan lapsen, nuoren ja hänen perheensä kanssa kokonaistilannetta.
– Jatkossakin on erityisen tärkeää kuulla, mistä lapsi tai hänen perheensä on huolissaan ja suunnitella tältä pohjalta lapsen ja nuoren kannalta sopivin tuen muoto, Vierikko jatkaa.
Osa Varhan perhekeskuksen henkilökunnasta on jo saanut koulutusta eri määrämuotoisiin psykososiaalisiin menetelmiin esimerkiksi ahdistuksen kognitiiviseen lyhytinterventioon, joka vastaa asiakkaan ahdistus- ja pelko-oireisiin sekä IPC-menetelmään eli interpersoonalliseen ohjantaan. Psykososiaalisilla lyhytinterventioilla tarkoitetaan erilaisia määrämuotoisia keskusteluhoitoja, joiden kesto on yleensä 6–20 tapaamiskertaa. Lyhytpsykoterapia on kestoltaan 20–25 tapaamiskertaa.
Eri menetelmät tarjoavat uusia työskentelytapoja jo olemassa olevien Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveyspalvelujen mallien rinnalle. Niitä käytetään matalalla kynnyksellä silloin, kun ne ovat lapselle tai nuorelle sopivia ja koulutuksen käynyt ammattilainen työskentelee yksikössä.
Terapiatakuun toteutumista aletaan seurata toukokuun ensimmäisellä viikolla.
