Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 12.5.2023 12.59

Tyksin lahjasoluhoidoista puolet tehdään itsellisille naisille ja puolet naispareille

Avainsanat:

Hoidettavista naisista, jotka tarvitsevat lahjasoluja, puolet ovat itsellisiä naisia ja puolet naispareja. Heteroparit tarvitsevat harvemmin luovutussiittiöitä.

Laboratoriohoitaja lapsettomuusklinikalla.

Laboratorionhoitaja Sanni Pinomäki lapsettomuusklinikalla.

Viime vuonna Tyks Naistenklinikan lapsettomuusklinikalla tehtiin 135 lahjasoluinseminaatiota ja 21 koeputkihoitoa sekä siirrettiin parikymmentä pakastealkiota, jotka oli aikaansaatu lahjasiittiöillä. Tänä vuonna on tehty tähän mennessä 59 lahjasoluinseminaatiota ja 15 koeputkihoitoa.

– Olemme aika lailla viime vuoden tahdissa, kertoo biologi Harri Mankonen Tyksin lapsettomuusklinikalta.

Harri Mankonen.

– Selviämme hyvin hoidattavien määrästä. Kaikki, jotka soveltuvat hoitoon, saavat sen kyllä. Lahjoittajista on sen sijaan pulaa ja kovasti toivomme löytävämme uusia miehiä, jotka pystyvät lahjoittamaan lahjasoluja, sanoo sairaanhoitaja Piia Auranen.

Maailman kaunein lahja

– Meidän asiakkaat haluavat vauvan ihan todella paljon. Se ei ole mikään hetken mielijohde, vaan sitä on todellakin harkittu ja he ovat hyvin motivoituneita tulemaan vanhemmiksi, Piia Auranen sanoo.

– Luovuttaja voi antaa heille maailman kauneimman lahjan eli mahdollisen lapsen.

Piia Auranen.

Auranen kertoo, että oppii tuntemaan asiakkaansa hyvin.

– Se on hyvin koskettavaa, kun pariskunta, joka on ollut meillä pitkään asiakkaana, tulee vanhemmiksi. Me opimme tuntemaan heidät ja tiedämme heidän koiristaan ja muusta arkielämästään. Me myötäelämme heidän kanssaan. On mahtava tunne nähdä kauan odotettu sydämensyke ultraäänessä, hän kertoo.

Ikäraja hoidolle on julkisella puolella 40. Hoitopäätös täytyy tehdä ennen kuin hoidettava nainen on täyttänyt 40 vuotta.

Luovuttajan siittiöt viidelle perheelle

Yhden miehen siittiöitä voidaan käyttää viidelle perheelle. Luovuttaja voi kuitenkin asettaa ehdon, että haluaa luovuttaa esimerkiksi vain kahdelle perheelle.

Perheet saavat lähtökohtaisesti hoitoa kahta lasta varten. Poikkeus on, jos todetaan, että naiselle on hyvin epätodennäköistä tulla raskaaksi. Jos ennuste on ratkaisevasti huonontunut ensimmäisen lapsen jälkeen, esimerkiksi hoidettavan ikääntymisen tai sairauden takia, voi olla, ettei toista lasta yritetä.

– Sen sijaan jollain perheillä voi olla alkioita pakkasessa ja niistä voidaan saada jopa kolmas tai neljäs lapsi, Harri Mankonen sanoo. 

Sovitko luovuttajaksi?

  • Olet 18–45-vuotias.
  • Siemennesteesi laatu täyttää vaaditut kriteerit.
  • Kromosomistosi todetaan normaaliksi.
  • Virtsa- ja verinäytteissäsi ei todeta sukupuolitauteja eikä hepatiittia (B ja C).

Jos kiinnostuit, lue lisää ja ole yhteydessä:

Lapsettomuuden hoito (tyks.fi)