Varha myönsi avustuksia hyvinvointialueen sosiaali-, terveys ja pelastusalojen järjestöille 2 605 000 euroa
Avainsanat:Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti sosiaali-, terveys- ja pelastusalan järjestöille myönnettävistä avustuksista kokouksessaan 15.1.2025. Jaettu summa oli 2 605 000 euroa.

Järjestöavustuksiin on Varhan talousarviossa varattu 2 635 400 euroa. Ns. jatkuvassa haussa oleviin, mahdollisiin uusiin kumppanuussopimuksiin päätettiin varata 30 400 euroa. Lisäksi jaosto päätti kumppanuussopimusjärjestöt vuodelle 2025.
- Avustusten myöntämisperusteiden osalta on tehty merkittävää kehittämistyötä viime vuoteen verrattuna. Käyttöön otettu pisteytysmalli yli 20 000 euron hakemussummien osalta auttaa varmistamaan avustusten jakamisen läpinäkyvyyttä ja yhdenvertaisuutta. Malli perustuu kriteereihin, jotka auttavat arvioimaan muun muassa avustettavan toiminnan vaikuttavuutta, taloudellista kestävyyttä ja toiminnan laatua, kiittelee jaoston puheenjohtaja Heikki Tamminen.
- Varhan avustuksia tarkastellaan myös alueellisesta näkökulmasta, jotta järjestöjen toiminta tavoittaa mahdollisimman laajasti koko alueen asukkaita ja vastaa heidän erityistarpeisiinsa, muistuttaa johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen.
- Varhan avustuksilla tuetaan toimintaa, johon Varha on tunnistanut tarpeen ja tarvitsee siihen järjestöjä kumppaneikseen. Varhassa uudistetaan parhaillaan omia palveluita ja tehdään laajaa palveluiden kehittämistyötä. On oleellista, että järjestöt kiinnittyvät kehittämistyöhön, jolloin niiden toiminta täydentää hyvinvointialueen palveluja ja vastaa asukkaiden tarpeisiin entistä paremmin, Luukkainen linjaa tulevaa.
- Tämän takia järjestöjen kannattaa olla yhteydessä Varhan asiantuntijoihin sellaisten uusien toimintojen ja palveluiden osalta, joihin tullaan hakemaan avustusta Varhalta.
Hakemusten yleiskuva
Avustukset olivat haettavana 1. - 31.10.2024. Hakemuksia saapui 170 ja haettu kokonaissumma oli 5 120 580 euroa.
- 110 järjestöä haki alle 20 000 euroa.
- 13 järjestöä haki 100 000 euroa tai enemmän.
- 34 järjestöä haki kumppanuussopimusta, jonka ehtona STEA tai muu julkinen rahoitus.
Varhan avustuksilla rahoitetaan toimintaa,
- joka tukee hyvinvointialueen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita,
- johon sillä itsellään ei omaa palvelua,
- johon kohdistuu paljon palvelutarvetta,
- joka tukee hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää ja siten vähentää Varhan omien korjaavien palveluiden tarvetta
Varha ei avusta toimintaa, kun
- toiminta tai palvelu kuuluu kunnan tai muun organisaation avustettavaksi,
- hyvinvointialueella on omaa, vastaavaa palvelutuotantoa,
- jos järjestön taloudellinen tilanne on niin heikko, ettei toiminnan toteuttamiselle ole edellytyksiä,
- toiminnan sisältö jää hakemuksessa epäselväksi tai hakemuksen laatu on muuten heikko
- toiminnalle ei nähdä hyvinvointialueen palvelutuotannon näkökulmasta tarvetta.
Kumppanuussopimusjärjestöt vuonna 2025
Hyte-jaosto päätti lisäksi, että kumppanuussopimukset solmitaan seuraavien keskeisten yhteistyökumppanien kanssa: Turun ensi- ja turvakoti ry, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry sekä Varsinais-Suomen Vammais- ja Pitkäaikaissairausjärjestöt VAPI ry.