Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 6.1.2023 06.00

Tutustu Varhaan!

Varha tutuksi -tallenne esittelee uutta hyvinvointialuettamme

Avainsanat:

Järjestimme 19.12.2022 Varha tutuksi -live-infon, jossa esittelimme Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta (Varhaa), kävimme läpi hyvinvointialueen eri asiointipisteitä ja asiakaspalautekanavia, sekä käsittelimme asiakkaitamme askarruttavia aiheita. Tallenteen löydät alta sekä suomen- että ruotsinkielisillä tekstityksillä.

Neljä henkilöä istumassa tuoleilla rivissä. Heidän edessään on pieni pyöreä pöytä. Etualalla näkyy järjestelmäkamera, joka kuvaa henkilöitä.

Mukana joulukuun keskustelussa olivat hyvinvointialueen sote-palveluiden tulosaluejohtaja Mikko Pakarinen, ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen ja asiakkuusjohtaja Pasi Oksanen.

Tallenteen kesto noin 40 minuuttia. Tilaisuus järjestettiin suomeksi, mutta tallenteessa on valittavana tekstitykset sekä suomeksi että ruotsiksi.

Tillställningen ordnades på finska, men inspelningen har textats både till finska och till svenska.

Tallenne on julkaistu myös viittomakielisellä tulkkauksella. Viitotun version löydät jälkimmäisestä videoupotuksesta.

Skip video

Embedded content cannot be displayed because cookies were declined.

Skip video

Embedded content cannot be displayed because cookies were declined.

Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastuspalvelusta Varsinais-Suomessakin vastaa hyvinvointialue, Varha. Uudet toimintamallit auttavat kuntia tuottamaan entistä korkeatasoisempia, tasalaatuisempia ja ketteriä palveluita, jotka ovat kaikkien saatavilla.

Vaikka elämme isojen muutosten aikaa, jatkuu ammattitaitoinen terveydenhoito kuten ennenkin. Jatkossakin varsinaissuomalaiset voivat asioida tutuissa paikoissa, tuttujen ammattilaisten kanssa. Olet hyvissä käsissä, edelleen!