Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 12.12.2023 17.11

Varhan talousarvio etenee valtuustoon

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi talousarviota ja – suunnitelmaa vuosille 2024-26.

Varha aluehallitus

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan esittää 20.12.2023 kokoontuvalle aluevaltuustolle talousarvion ja -suunnitelman 2024–2026 hyväksymistä. Talousarviota laadittaessa ennakoidaan, että vuodelle 2023 muodostuisi alijäämää noin 121 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 talousarvion alijäämä on 84,7 miljoonaa ja tuloksen saavuttamiseksi talousarvioesityksessä on valmistauduttu 49 miljoonan euron kustannuskehitystä hillitseviin toimenpiteisiin.

Varhan talousjohtaja Arja Pesonen kertoo, että alijäämän kattamisvelvoitteen mukaisesti vuosien 2025 ja 2026 suunnitelmat on laadittu yhteensä 206 miljoonaa euroa ylijäämäisiksi.

­- Kokonaisuutena talousarvio ja –suunnitelma edellyttää 270 milj. euron kustannuskehitystä hillitseviä toimenpiteitä tasapainon saavuttamiseksi.

Toimenpiteistä on laadittu erillinen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma, joka hyväksyttiin aluehallituksessa 5.12.2023.

Talousarviossa pääpaino on viidellä kärkiohjelmalla ja 14 strategisella hankkeella. Kärkiohjelmat toteuttavat asiakaslähtöisten palveluiden kehittämistä sekä tukevat tarvittavaa palvelurakenteen uudistusta. Kärkipaikalta löytyy myös kehittyminen edelleen paremmin ammattilaisten arvostamaksi työpaikaksi.

Talousarvion ja -suunnitelman 2024–2026 investoinnit pohjautuvat sekä vuodelta 2023 jatkuviin investointeihin, joita toteutetaan nykyisellä lainanottovaltuudella, että valtioneuvoston myöntämän poikkeavan lainanottovaltuuden 2024 mukaisiin investointeihin.

Pesonen kertoo, että valtiovarainministeriön päätös saataneen vielä loppuvuoden aikana.

- Suurin investointimme ensi vuonna on psykiatrisen sairaalan rakennusinvestoinnit, jonka ensimmäinen osa valmistuu ensi vuoden lopulla.

Suunnitelmavuosille 2025–2027 on esitetty investoinnit, joita on valmisteltu lainanottovaltuuteen 2025 pohjautuen.

Vuoden 2024 investointimenot ovat siten yhteensä 280 miljoonaa euroa, josta omaan taseeseen toteutettavia investointeja on 112,2 miljoonan euron edestä. Hyvinvointialueen tulee eritellä investointeina myös investointien kaltaiset sopimukset, joita on vuonna 2024 yhteensä 167,9 miljoonalla eurolla.

Lautakunnat laativat talousarvion hyväksymisen jälkeen tulosalueelle käyttösuunnitelmat. Konsernipalvelujen ja järjestämisen palvelujen osalta tulosalueen käyttösuunnitelmat hyväksyy aluehallitus.

Rintasyöpäseulonnat kansallisen seulontaohjelman mukaiset

Rintasyöpäseulonnat aluehallitus päätti vallitsevan taloustilanteen takia pitää Varsinais-Suomen hyvinvointialueella valtakunnallisen seulontaohjelman mukaisille ikäryhmille, eli 50–69-vuotiaille. Hankintaa valmistelleen hankintatyöryhmän esityksessä seulonnat olisi laajennettu koskemaan 44–75-vuotiaiden ikäryhmiä. Varhalla ei ole edellytyksiä tuottaa itse rintasyöpäseulontatutkimuksia.

Lakisääteisen kohderyhmän mukaisia 50-69-vuotiaita naisia tulee kutsuttavaksi Varhassa arviolta noin 33 000 vuodessa. Hankintatyöryhmän ehdottaman laajennetun kohderyhmän mukaisia 44-75-vuotiaita naisia tulisi kutsuttavaksi arviolta noin 49 500 vuodessa. Kohderyhmän laajentaminen olisi maksanut noin miljoona euroa vuodessa.

Ensi vuonna on ennakkotietojen mukaan odotettavissa uusi kansallinen suositus rintasyöpäseulontojen toteuttamiseksi. Aluehallitus päätti tarkastella asiaa uudelleen kun päivitetty suositus valmistuu.

Muut kuin tässä käsitellyt pykälät päätettiin esityslistan mukaisesti.