Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 15.12.2023 09.44

Varhan turvapalvelun ja turva-auttamiskäyntien myöntämisperusteisiin esitetään tarkennuksia

Avainsanat:

Tiistaina 19.12.2023 kokoontuvalle Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään, että se hyväksyy hyvinvointialueen uudet turvapalvelun ja turva-auttajakäynnin myöntämisperusteet. Myöntämisperusteisiin esitetään tarkennuksia nykykäytäntöön verrattuna. Turvapalvelu ei ole lakisääteinen palvelu.

Vanhuksen ja hoitajan kädet

Nykykäytännön mukaan palvelun myöntämisen ensimmäinen ehto on joko säännöllisen kotihoidon tai omaishoidon asiakkuus. Jatkossa ehtoihin esitetään lisättäväksi myös tulorajat, mikä tarkoittaa, että kaikki palvelun nykyiset asiakkaat eivät saa jatkossa palvelua Varhan järjestämänä. Turvapalvelun ja turva-auttajakäynnin piirissä on lähes 4000 Varhan asiakasta joulukuussa 2023.

Turvapalvelun tavoitteena on tukea mahdollisimman itsenäistä selviytymistä arjessa turvaamalla avunsaanti hätätilanteissa vuorokaudenajasta riippumatta. Turva-auttajakäynti tarkoittaa palvelua, jossa auttaja menee hälytyksen tehneen asiakkaan kotiin.

Palvelun myöntämisen perusteena ovat muun muassa asiakkaan kyky käyttää turvalaitetta ja ymmärtää turvapalvelun käytön tarkoitus.

Turvapalvelu ja turva-auttajakäynti on tarkoitus kohdentaa jatkossa säännöllisen kotihoidon tai omaishoidon asiakkaille tai asiakkaille, joilla on päätös vammaispalvelulain mukaisesta palveluasumisesta kotiin.

Turvapalvelu ja turva-auttajakäynti eivät ole lakisääteisiä palveluja, jotka kuuluvat hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Turvapalvelu ja turva-auttajakäynti sisältyivät joidenkin kuntien palveluvalikoimiin ja niihin liittyvät sopimukset siirtyivät kunnilta Varhalle.

Uudet tulorajat voimaan vuodenvaihteessa

Jatkossa palvelua myönnettäessä huomioidaan asiakkaan tulot siten että palvelua ei myönnetä, jos kotitalouden bruttokuukausitulot ovat yhden hengen taloudessa yli 1500 €/kk ja kahden tai useamman hengen taloudessa yli 2100 €/kk. Tulorajat eivät koske vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen asiakkaita.

Keskiviikkona 13.12. kokoontunut Varhan järjestämisjaosto esittää 19.12.2023 kokoontuvalle aluehallitukselle, että se hyväksyisi turvapalvelun ja turva-auttajakäynnin uudet myöntämisperusteet voimaan tuleviksi 1.1.2024 alkaen. Vanhojen asiakkaiden kohdalla palvelupäätökset tarkistetaan ja siirtymäaika tehtäville muutoksille on 31.5.2024 asti.

Aluehallituksen esityslistan teksti