Varhan valtuuston suurimmaksi puolueeksi SDP
Avainsanat:Sunnuntaina 13.4. järjestettiin ensimmäistä kertaa yhdistetyt alue- ja kuntavaalit. Aluevaaleissa valittiin valtuutetut hyvinvointialueiden aluevaltuustoihin. Varsinais-Suomessa aluevaalit voitti Sosiaalidemokraattinen puolue SDP.

Sunnuntain aluevaalit Varsinais-Suomessa voitti sosiaalidemokraattinen puolue (SDP). Puolue kasvatti aluevaltuutettujen määrää kolmella 19 valtuutettuun. Toiseksi suurin puolue on kokoomus 17 valtuutetulla (-1) ja kolmantena keskusta, joka piti 12 valtuutettuaan. Vihreiden valtuustoryhmä kasvaa kolmella 10 valtuutettuun. Vasemmistoliitto menetti yhden paikan ja puolueella on tulevalla valtuustokaudella 9 aluevaltuutettua. Perussuomalaisten ryhmä pieneni kahdella 6 aluevaltuutettuun ja Rkp sai 4 valtuutettua. Kristillisdemokraatit piti kaksi aluevaltuutettuaan.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto saa 36 uutta aluevaltuutettua. Toukokuun lopussa päättyvän ensimmäisen valtuustokauden valtuutetuista jatkaa 43. Valtuutettujen vaihtuvuusprosentti on 45,6 %. Naisten osuus alevaltuutetuista kasvaa kymmenellä, eli naisia valtuutetuista on 51, miehiä 28. Varhan uuden valtuuston valtuutettujen keski-ikä on 49,6.
Aluevaalien äänestysprosentti oli koko maassa 51,7. Varsinaissuomalaisista äänensä antoi 54,3 prosenttia (49,6 % vuonna 2022). Maakunnan kunnista ahkerimmin aluevaaleissa äänestettiin Kustavissa (70,4 %) ja vähiten aluevaalit kiinnostivat Pyhärannassa (46,1 %).
Vaalitulos vahvistettiin keskiviikkona 16.4. äänten tarkastuslaskennan jälkeen.
Katso Varhan aluevaltuustoon valittujen äänimäärät puolueittain oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelusta.