Hyppää pääsisältöön

Vammaispalvelujen tuettu asuminen, Lieto

Aukioloajat ja yhteystiedot

Henkilökunta koostuu kolmesta ohjaajasta ja palveluvastaavasta. Ohjaajat tapaavat suunnitellusti asiakkaita asiakkaiden kotona tai ovat tarpeen mukaan asiakkaiden tukena asioinneilla esim. lääkärikäynneillä.

Asiakkaat asuvat omissa vuokra- tai omistusasunnoissaan. Asiakkaiden tuen ja ohjauksen tarve vaihtelee heidän tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Ohjaajat antavat tukea ja ohjausta yhdessä asiakkaan kanssa toimien. Tarve voi olla kevyimmillään 1 krt/kk tai tuetuimmillaan useita kertoja viikossa.

Tukiasumisen palveluissa korostuvat asiakkaiden oikeudet: lähtökohtana ovat asiakkaan yksilölliset tuen ja ohjauksen tarpeet. Tavoitteena on, että järjestetty tuki ja ohjaus mahdollistavat asiakkaalle hyvän, omannäköisen sekä itsenäisen elämän omassa kodissa.