Psykologien Lina-Lotan ja Kennethin uratarinat
Varhan perustason päihde- ja mielenterveyspalveluissa työskentelee 36 psykologia varsinaissuomalaisten mielenterveyden tukena. Kaksi heistä, muutama vuosi sitten valmistunut, Digimielenterveysklinikalla työskentelevä Lina-Lotta Kauhanen ja yli 20 vuotta psykologina toiminut Kenneth…
Tyks Medisiinisen yksikkökuvaukset (kesärekry 2024)
Kesän sijaisuuksia on tarjolla alla olevissa yksiköissämme.
Varhan aluehallitus 16.4.2024: Palveluverkon periaatteet valtuustokäsittelyyn
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi palveluverkon periaatteet. Palvelustrategiaa puolestaan täydennetään muun muassa erikoissairaanhoidon palveluiden, päivystyksen ja diagnostisten palveluiden osalta.
Entistä vahvempana uusia pandemioita vastaan
Parhaat keinot torjua pandemioita tulevat tutkimuksen kautta. Maailmalta kulkeutuvat taudit vaativat asiantuntijalaboratoriolta nopeaa reagointia ja pitkäjänteistä työtä. Tyks ja Turun yliopisto hakevat uuden osaamiskeskuksen avulla entistä parempaa valmiutta vastata vakavien tautien…
Salon sairaalan ensimmäinen uusi osa käyttöön
Salon sairaalan uuteen rakennukseen avautuu erikoislääkäri- ja hoitajavastaanottoja kesäkuun aikana. Viiteen kerrokseen sijoittuu sairaalapalveluita sekä sosiaali- ja terveyspalveluita.
Varhan palveluverkosta esitys: palvelujen sijainti käsittelyyn elokuussa
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkon loput päätökset on tarkoitus tehdä elokuussa. Sote-pisteiden ja muiden palvelujen sijaintia koskevien päätösten jälkeen hyvinvointialueen lähivuosien (2024-2026) palveluverkkosuunnitelman kokonaisuus on valmis. Uudistuksessa huolehditaan…
Apulaisylilääkäri Marian uratarina
Maria Alanne työskentelee apulaisylilääkärinä Tyks Akuutissa Turussa. Hän viihtyy nopeita käänteitä sisältävässä työssään.
Varha ottaa käyttöön yleislääkärivastaanottojen palvelusetelin
Yleislääkärivastaanottojen palveluseteli on vaihtoehto Varhan itse tuottamalle tai yksityisiltä palveluntuottajilta ostamille palveluille. Palveluseteliä voidaan tarjota asiakkaalle terveysasemalla tehtävän hoidon tarpeen arvion yhteydessä. Ensimmäisessä vaiheessa…
Usein kysyttyjä kysymyksiä palveluverkosta
Kokoamme tänne usein kysyttyjä kysymyksiä Varsinais-Suomen palveluverkkoon ja sen valmisteluun liittyen.
Urheilevien lasten selän rasitusmurtuminen varhainen toteaminen ja hoito parantavat ennustetta ja selän toimintakykyä
Lasten selän rasitusmurtumien varhainen toteaminen ja liikunnan tauottaminen 4 kuukauden ajaksi mahdollistavat murtumien paranemisen. Valtaosa tutkituista lapsista pystyi palaamaan liikuntaharrastuksensa pariin.