Miten lähteä liikkeelle?
Liikkuvan elämän aloittamisen ei tarvitse olla vaikeaa ja vaivalloista. Voit aloitta pienillä muutoksilla. Huomaa myös mitä kaikkea liikunnallista omassa elämässäsi on jo nyt.
Unelmia todeksi liikuntapäivänä
Lämmin keväinen ilma, paljon sennkkouunnittelua, koristelua, herkkuja, vapaaehtoisia avustajia - näistä oli Varhan ikääntyneiden asumispalveluiden Unelmien liikuntapäivä 10.5. tehty.
Fysioterapeuttien suoravastaanotoilta nopea apu tuki- ja liikuntaelinvaivoihin
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on hyviä kokemuksia fysioterapeuttien suoravastaanotoista. Hyötynä on esimerkiksi nopeus – tuki- ja liikuntaelinoireissa (tule-oireissa) vastaanotolle pääsee muutamassa päivässä, kun lääkärin vastaanotolle voi joutua jonottamaan pidempään…
Varha ja kunnat kehittävät elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan palveluita
Kansallisen sote-uudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä ennaltaehkäisevää työtä ja palveluita. Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoa on 63 prosentilla naisista ja 72 prosentilla miehistä.
Elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan yhteistyö alkamassa Varhan ja kuntien välillä
Varsinais-Suomessa on syyskuussa käynnistymässä elintapaohjauksen ja liikuntaneuvonnan pilottikokeilu. Varhan ja kuntien yhteistyöllä toteuttaman mallin kohderyhmänä ovat 18-65-vuotiaat esidiabeetikot. Elintapoihin vaikuttamalla pyritään ennaltaehkäisemään tyypin 2 diabetekseen…
Suurin osa ikääntyneiden kaatumisista olisi estettävissä
Tiesitkö, että ikääntyneiden yleisin tapaturma on kaatuminen? Kaatumisen riski kasvaa ikääntyessä ja joka toinen yli 80-vuotiaista kaatuu vähintään kerran vuodessa. Vuosittain Varhan alueella todetaan yli 750 lonkkamurtumaa. Suurin osa niistä olisi voitu estää.
Osallisuusfoorumin nuoret ottivat kantaa palveluiden kehittämiseen: ”Nuorista tehdään liikaa oletuksia”
Osallisuusfoorumi on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, Turun kaupungin ja järjestöjen kohtaamispaikka nuorille ja ammattilaisille, joiden työnkuvaan kuuluu nuorten osallisuuden parantaminen ja heidän palveluidensa kehittäminen. Maaliskuun osallisuusfoorumi osoitti, että nuorilla on…
Liikkuminen tukee arjen sujumista
Liikkuminen on välttämätöntä terveydelle ja hyvinvoinnille ja siitä on hyötyä useimpien kansansairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Näihin kuuluvat sydän- ja verisuonisairaudet, lihavuus, diabetes, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, muistisairaudet, masennus sekä useat syövät. Jos liikut tällä…