Osatyökykyisen tukena -loppuseminaari
Kestävän kasvun Varsinais-Suomi -hankkeen Työkykyohjelman laajentaminen ja IPS - Sijoita ja valmenna -projektien loppuseminaari
Varha aloittaa sosiaalisen luototuksen myöntämisen elokuun alussa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue alkaa myöntää sosiaalista luottoa 1.8. alkaen. Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on ehkäistä pienituloisten taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä tukea itsenäistä pärjäämistä.
Työikäisten sosiaalipalvelut
Ensimmäinen Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto dosentti Päivi Lähteenmäelle
Ansioituneen syöpätutkijan Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto myönnettiin dosentti, lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri Päivi Lähteenmäelle. Hän on ansioitunut erityisesti lapsena syövän sairastaneiden psykososiaalisen tuen tutkimuksessa ja kehittämisessä. Lähteenmäki on…
Tanssikummien Tanssiinkutsulla positiivisia kokemuksia ikääntyneiden palveluasumisessa Paraisilla ja Raisiossa
Varhan ikääntyneiden palvelut on mukana Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Hyvän työn ohjelman Työnjakopilotissa, jossa tarkoituksena on hyödyntää kulttuurikoulutettuja ikääntyneiden palveluiden asumisyksiköiden henkilöstömitoituksessa. Hankkeen tavoitteena on kokeilla kulttuurialan…
Kestävän kasvun Varsinais-Suomi
Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut
Työnhakija: Osallistu työhönvalmennukseen
Työnteko voi olla osa kuntoutumistasi mielenterveyden häiriöstä. IPS-työhönvalmennuksen avulla voit löytää sinua aidosti kiinnostavan työn. Työhönvalmentaja on tukenasi niin pitkään kuin tarvitset.
Sosiaalipalvelut, alle 65v. (selkokieli)
Soihtu-tiimi tarjoaa sosiaalihuollon neuvontaa, ohjausta ja palvelutarpeen arviointia. Voit olla Soihtuun yhteydessä, jos olet huolissasi omasta, lastesi tai läheistesi tilanteesta, esimerkiksi elämänhallintaan tai arjen sujumiseen liittyen.