Hyppää pääsisältöön

Ammattilaiselle

Koulukuraattori Tommin uratarina

Tommi Aaltonen työskentelee koulukuraattorina Raision perusopetuksessa, missä hän kiertää neljässä alakoulussa. Ennen koulukuraattorin uraa Tommi toimi kansainvälisen rahoitustoiminnan parissa 11 vuoden ajan. Omien lasten syntymän myötä kiinnostus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä kohtaan kuitenkin kasvoi siinä määrin, että hän lähti opiskelemaan sosiaalialaa.

Henkilö istuu koulun käytävällä ja nojaa väärin päin olevan tuolin selkänojaan. Hänellä on päällään keltainen paita ja hän katsoo kameraan. Taustalla on lasten vaatteita naulakossa.

Lapset työn keskiössä – tukena ja kannustajana oleminen tuo työhön merkitystä ja sisältöä

Luottamuksen rakentuminen ja sen kautta syntyvä avoin keskustelu ja asioiden liikahtaminen eteenpäin tuottaa Tommille vahvaa työn imua. Tunne siitä, että hän voi työssään vahvistaa hyvinvointia yksilö- ja ryhmätasolla sekä perheissä, on innostavaa. Hänelle on tärkeää pitää yllä toivoa, tukea lasten kasvua ja kehitystä ja hakea aktiivisesti ratkaisuja vaikeisiinkin tilanteisiin.

– Saan työssäni nähdä, miten lapsen arvostaminen, läsnä oleva kuunteleminen, hyvän huomaaminen sekä oikea-aikainen tuki ja kannustus kantavat eteenpäin. Se, jos mikä tuo työn imua, hän kuvailee. 

Tommi nauttii työn vaihtelevuudesta. Työviikko sisältää oppilastapaamisia, yhteydenpitoa perheisiin, ryhmien tai luokkien kanssa toimimista, Kiva Koulu -asioita sekä verkosto- ja hanketyötä.

Työn merkityksellisyys ja arvostus syntyvät yhdessä tekemisen kautta

Tunne siitä, että työ on merkityksellistä ja sitä arvostetaan, syntyy yhdessä tekemisen kautta. Tommi kokee, että arvostus pitää sisällään asiantuntijana kohtelemista, luottamuksen osoittamista ja rakentavaa vuorovaikutusta. Se on myös kunnioitusta toisen työtä kohtaan, joka näkyy toisen antaman ajan arvostamisena, sovittuihin toimintatapoihin sitoutumisena ja aktiivisena kuunteluna ja keskusteluna.

Työnantajan taholta hän kokee arvostuksen rakentuvan hyvän esihenkilötyön, riittävien resurssien ja koulutusmahdollisuuksien, tiedon ja vastuun jakamisen, avoimeen keskustelukulttuuriin ja palautteen antoon kannustamisen sekä työn sujuvuuteen panostamisen kautta. Myös palkka on yksi olennainen asia työn arvotuksesta keskusteltaessa niin työnantaja- kuin yhteiskuntatasollakin.

Työyhteisössään Tommi arvostaa avoimuutta, hyvää dialogia, läpinäkyvää viestintää, kannustavaa puhetta, vertaistukea ja huumoria. Hyvä työpäivä rakentuu tärkeistä asioista; hyvästä työilmapiiristä, vaihtelevista työtehtävistä, riittävästä työn hallinnan tunteesta sekä siitä, että asiat liikkuvat eteenpäin ja löytyy uusia oivalluksia.

Ennakkokäsitys työstä sai vahvistusta käytännössä

Lapset ovat Tommin työssä keskiössä ja hän tekee monipuolista, ehkäisevää lastensuojelutyötä kuten oli ajatellutkin. Odotukset tunne- ja vuorovaikutustaitojen parissa työskentelystä sekä lasten tukemisesta koulunkäyntiin, kaverisuhteisiin tai elämässä tapahtuviin koulunkäyntiin vaikuttaviin muutoksiin liittyvissä asioissa ovat toteutuneet. Moniammatillinen yhteistyö sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin ja toiminnan sekä kotien ja koulun yhteistyön tukemiseen liittyvät aiemmat käsitykset ovat myös toteutuneet.

Aiemman lastensuojelutyökokemuksen kautta hän osasi myös odottaa, että työ vaatii psyykkistä kestävyyttä ja kykyä rajata työtään. Muuttuva maailma tuo työhön jatkuvasti uusia elementtejä, jotka vaativat paneutumista, uuden omaksumista ja itsensä kehittämistä. Tämä on auennut hänelle työn myötä.

– Voin todeta, että ennakkokäsitykseni työstäni ovat suurelta osin toteutuneet, hän tiivistää. 

Tommi suostuu paljastamaan myös yhden tuntemattomamman asian itsestään ja kertoo, että työkaverit eivät taida tietää, että hän on nuorempana ollut mukana TV:n tietokilpailussa. 

Supervoiman selvittämisessä otettiin mukaan myös omat lapset. 

– Kuten sanotaan, lasten suusta kuulee totuuden, joten kysyin asiaa lapsiltani. Vastaukseksi sain: ”Isi muistaa aina ottaa banaanit ja vesipullot mukaan, kun lähdetään johonkin. Isi on myös hyvä kuuntelemaan ja hauska.”