Ammattilaiselle
Murupolku
- Etusivu
- Meille töihin
- Kesätyöt Varhassa
- Tutustu kesätyömahdollisuuksiin Varhassa
- Kesätöihin sote-palveluihin
-
Sosiaalipalveluiden toiminnan esittely (kesärekry 2025)
Sosiaalipalveluiden toiminnan esittely (kesärekry 2025)
Sosiaalipalveluissamme on tarjolla kesän sijaisuuksia seuraavissa toiminnoissa.
Sosiaalipalvelut, lapsiperheet
Lapsiperhesosiaalityössä työskennellään perheiden kanssa, joissa on lapsia. Lapsiperhesosiaalityössä korostetaan lapsen etua kaikissa päätöksissä sekä toimenpiteissä ja tavoitteena on tarjota kokonaisvaltaista tukea perheille. Lapsiperhesosiaalityössä voidaan käsitellä monia eri kysymyksiä, kuten vanhemmuutta, lasten kasvatusta, koulutusta ja perhesuhteita.
Työskentely lapsiperhesosiaalityössä edellyttää tiivistä yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa. Lapsiperhesosiaalityö edellyttää lisäksi kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja vahvaa sitoutumista lasten ja perheiden hyvinvointiin.
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain mukaista työtä. Lastensuojelun avohuollossa korostetaan perhekeskeistä lähestymistapaa, jossa tarkastellaan perhettä kokonaisuutena. Yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on keskeistä. Tavoitteena on tarjota monialaista tukea ja luoda kokonaisvaltainen tukiverkosto perheen ympärille.
Jokainen perhe on ainutlaatuinen, mistä syystä lastensuojelun avohuollossa korostetaan joustavuutta ja yksilöllistä lähestymistapaa. Työntekijät pyrkivät tunnistamaan perheiden tarpeet ja sovittamaan tuen näihin tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Lastensuojelun sijaishuollossa työskentely on suunnitelmallista, tavoitteellista, kuntouttavaa ja muutokseen tähtäävää lastensuojelulain mukaista työtä. Sijaishuollossa työskennellään moniammatillisesti sijoitettujen lasten, heidän läheisten, sijoituspaikan ja muiden verkostojen kanssa.
Yhteistyötahoina ovat muun muassa avo- ja jälkihuolto, perhehoidon yksikkö, asiakasohjausyksikkö, valvontakeskus, sivistystoimi, varhaiskasvatus, psykiatria, mielenterveys- ja päihdepalvelut. Sijaishuollon tavoitteena on perheen jälleen yhdistäminen.
Lastensuojelun laitoshoito on vaihtoehto niille lapsille ja nuorille, joiden kasvua ja kehitystä ei pystytä riittävällä tavalla turvaamaan muilla keinoin. Lastensuojelulaitosten keskeisenä tehtävänä on tarjota sinne sijoitetuille lapsille hoitoa ja huolenpitoa turvallisessa ympäristössä. Tavoitteena on turvata lapselle hyvä arki sekä antaa tukea erilaisiin yksilöllisiin tarpeisiin. Lapsen lisäksi yksiköistä käsin tehdään työtä myös lapsen vanhempien ja muiden läheisten kanssa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on useita omia lastensuojelulaitoksia. Laitokset ovat suuntautuneet eri tavoin ja vastaavat erilaisiin sijoitustarpeisiin. Vakka-Suomentien lastenkoti vastaanottaa avohuollon sijoituspäätöksellä sijoitettuja lapsia. Mäntymäen ja Vähä-Heikkilän perhetukikeskukset sekä perhekuntoutuskeskus Paavola toimivat vastaanottoyksikköinä, jonne lapset sijoitetaan joko avohuollon tai kiireellisen sijoituksen päätöksellä. Mäntymäen perhetukikeskuksessa ja Halikon perheyksikössä tarjotaan koko perheelle suunnattua laitosmuotoista perhekuntoutusta. Lakkatien erityislastenkoti, Makslankadun, Moikoistenkadun, Puolukkatien, Virusmäentien lastensuojelulaitokset sekä Kaarinan, Halikon että Raision perhetukikeskukset ja Loimaan sijaishuoltoyksikkö tarjoavat sijoituspaikkoja pitkäaikaisille sijoituksille. Tällöin lapset ovat sijoitettuna pääosin huostaanottopäätöksellä.
Laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa annetaan intensiivistä tukea ja ohjausta perheille. Perhekuntoutusjakso kestää keskimäärin kuusi (6) kuukautta, jonka aikana perheen kanssa työskennellään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti.
Työskentelyssä lähtökohtana on perheen yksilöllinen tilanne. Yhdessä perheenjäsenten kanssa kartoitetaan perheen voimavaroja, arkielämän taitoja sekä minkälaisiin haasteisiin he tarvitsevat apua ja tukea. Työn tavoitteena on lasten kasvuolosuhteiden turvaaminen sekä vanhemmuuden ja perheen voimavarojen vahvistaminen. Työn tärkeitä osa-alueita ovat mm. perheen sisäisen vuorovaikutuksen tukeminen, erilaisten arjen taitojen kehittäminen ja säännöllisen päivärytminen vakiinnuttaminen.
Jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta nuorta sekä hänen vanhempiaan (tai sijaishuoltajiaan) sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelutoimenpiteet ovat päättyneet. Käytännössä tämä tarkoittaa nuoren tukemista asumiseen, opiskeluun ja toimeentuloon liittyen.
Jälkihuollon tukitoimia ovat esimerkiksi psykososiaalisen tuen antaminen, auttaminen asunnon hankkimisessa, tukeminen työllistymisessä, harjoittelussa tai harrastuksessa sekä osallistuminen vertaistukiryhmään.
Soihtu-tiimit palvelevat sekä lapsia että alle 65-vuotiaita aikuisia. Soihtu-tiimi koostuu monialaisesta sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattilaisten joukosta, jotka yhdessä asiakkaan kanssa kartoittavat asiakkaan tilanteen ja ohjaavat oikeiden palveluiden piiriin.
Perheoikeudellisten palveluiden piiriin yleisesti kuuluvat vanhemmuuden selvittäminen, elatus-, huolto- ja tapaamissopimusasiat, adoptioneuvonta, selvityksen laatiminen tuomioistuimelle lasten huolto- ja tapaamisriidoissa sekä perheasioiden sovittelu.
Sosiaalipalvelut, vammaispalvelut
Asumisyksikkömme ovat kaikenkokoisia ja ikähaitari vaihtelee vauvasta vaariin. Toiminta vaihtelee yksiköissä asuvien asiakkaidemme tarpeiden mukaan, ohjaavasta hoidolliseen työhön.
Tuettu asuminen
Tuettu asumispalvelu on tarkoitettu aikuisille, jotka tarvitsevat päiväaikaista tukea itsenäiseen asumiseen. Tuettua asumispalvelua saavat asiakkaat asuvat omassa asunnossa asumisyksikössä tai sen yhteydessä. Samalla tuetaan myös elämänhallintataitojen ja osallisuuden vahvistamista sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä.
Ohjattu asuminen
Ohjattu asumispalvelu on tarkoitettu aikuisille, jotka tarvitsevat tukea, ohjausta ja hoitoa selvitäkseen päiväaikaisista toiminnoista ja oman elämänsä hallinnasta. Ohjattua asumispalvelua saava asiakas asuu asumisyksikössä omassa asunnossaan tai huoneessaan. Ohjatussa asumispalvelussa asiakas saa tukea ja ohjausta, jotta hän pärjäisi arjessa mahdollisimman itsenäisesti. Samalla tuetaan myös elämänhallintataitojen, toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistamista sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä.
Tehostettu palveluasuminen
Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu aikuisille tai nuorille, jotka tarvitsevat tukea, ohjausta, hoitoa ja valvontaa ympärivuorokautisesti pärjätäkseen päivittäisissä toiminnoissaan ja oman elämänsä hallinnassa. Tehostetussa palveluasumisessa asiakas asuu asumisyksikössä omassa asunnossa tai huoneessa. Päivittäisten toimintojen tukemisen lisäksi, asiakas saa tukea myös elämänhallintataitojen, toimintakyvyn ja osallisuuden vahvistamiseen sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen.
Päivätoiminta tukee vammaisen henkilön osallisuutta ja vuorovaikutusta. Palvelua voidaan järjestää ryhmämuotoisena tai yksilöllisesti.
Toimintakeskuksissa järjestämme kehitysvammaisten ja muiden erityisen tuen tarpeessa olevien päiväaikaista toimintaa. Toimintakeskuksen asiakkaat ovat työikäisiä aikuisia. Työ tapahtuu arkipäivisin klo 7–17 välisenä aikana.
Päivätoiminta on laaja-alaista ja monimuotoista. Toiminta voi olla esimerkiksi ulkoilua, virkistystä, liikuntaa, arjen taitojen harjaannuttamista, luovaa toimintaa, taidetta ja kulttuuria tai kädentaitoja. Teemme työtämme asiakaslähtöisellä ja kehitysmyönteisellä otteella
Kriisi-, tutkimus- ja kuntoutuspalvelut on tarkoitettu henkilöille, joilla on kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä tai älyllinen kehitysvamma. Palveluita tarjotaan henkilöille, joiden tuki-, apu-, hoito- tai kuntoutustarpeet ovat muuttuneet ja joiden palvelutarpeeseen sosiaali-, vammais- ja terveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon palvelut eivät ole riittäviä.
Palvelutarve voi liittyä esimerkiksi vaativiin, moniammatillista osaamista edellyttäviin lääketieteellisiin tutkimuksiin, haastaviin tilanteisiin arjessa tai diagnoosin tarkentamiseen.
Sosiaalipalvelut, työikäiset
Aikuissosiaalityössä tarjotaan sosiaalipalveluja 18 vuotta täyttäneille, joiden taloudessa ei asu alaikäisiä lapsia. Aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö tarjoaa apua kuormittavassa elämäntilanteessa, esimerkiksi kun henkilöllä on elämänhallinnan haasteita, asumisen ongelmia, asunnottomuutta tai päihde- ja mielenterveysongelmia.
Yksikössämme on päihde- ja mielenterveyspalveluiden sekä asunnottomien palveluiden laaja-alaista erityisosaamista ja kehittämistyötä. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa on tarjolla sosiaalityöntekijöiden, vastaavan ohjaajan, sosiaaliohjaajien, ohjaajien (asumisyksiköt, päivätoiminta ja tukiasuntotyön ohjaajat) sekä sairaanhoitajien kesätöitä.
Maahanmuuttajapalvelut (Turun yksikkö) on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tarjoava moniammatillinen erityisyksikkö. Tällä hetkellä asiakkaitamme ovat turkulaiset pakolaistaustaiset maahanmuuttajat, mutta jatkossa mahdollisesti osittain myös muualla Varsinais-Suomen alueella asuvat. Maahanmuuttajapalveluissa työtä tehdään sekä aikuis- että lapsiperheasiakkaiden parissa.
Sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa ympäri vuorokauden kaikenikäisiä varsinaissuomalaisia ja alueella oleskelevia. Sosiaalipäivystys huolehtii esimerkiksi kiireellisistä lastensuojeluasioista, organisoi psykososiaalisen tuen järjestämistä onnettomuus- ja kriisitilanteissa ja vastaa virka-ajan ulkopuolella erilaisten kiireellisten sosiaalipalveluiden järjestämisestä.