Hyppää pääsisältöön

Koulutus -

Lapset puheeksi -koulutus, Salo

Tapahtuman tiedot

Salon kirjasto, Hilkansali

Vilhonkatu 2, Salo

Aika

-

Osallistuminen

Läsnäolo

Järjestäjät

Varha keskitetty koulutus

Hinta

Koulutus on sisäinen koulutus ja osallistujille maksuton.

Paikkoja on rajatusti, huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova ja jos peruutusta ei tehdä koulutus laskutetaan osallistujan kustannuspaikalta (100 €).

Ilmoittautuminen päättyy

Videoyhteys

Ei etäyhteyttä.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu monialaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, jotka tarvitsevat ja käyttävät Lapset puheeksi ja neuvonpito -menetelmää:

- perheellisten aikuisten kanssa työskentelät

- lasten kanssa työskentelevät

Alla lisätietoja koulutukseen liittyen:
Linkki Mieli ry:n sivulle, alla olevan linkin kautta voit lukea enemmän menetelmästä

Lapset puheeksi® -menetelmä

Tavoite

Lapset puheeksi -menetelmä on Mieli ry:n menetelmäperhettä. Siinä pyritään yhdessä vanhempien kanssa kartoittamaan ja voimistamaan lapsen tai nuoren hyvinvoinnin kannalta keskeisiä tekijöitä ja tukemaan lapsen kehitystä sekä ehkäisemään ongelmia.
Menetelmä perustuu ymmärrykseen lapsen pärjäävyydestä, joka muodostuu arjessa olevista lapsen suojaavista tekijöistä.  Lapset puheeksi on näyttöön perustuva, strukturoitu menetelmä, joka sopii kaikille lapsiperheille peruspalveluista erityispalveluihin.

Lapset puheeksi -menetelmäkoulutuksen avulla saat haltuusi vanhempia tukevan ja yhteistyösuhdetta vahvistavan menetelmän. Koulutus on kolmipäiväinen (18h) ja koostuu Lapset puheeksi -keskustelusta, -neuvonpidosta ja menetelmätyönohjauksesta.

Koulutukseen osallistuja sopii koulutukseen osallistumisesta esihenkilön kanssa ja osallistuminen edellyttää menetelmän käyttöä työssään jatkossa.

Koulutuksen ohjelma

Koulutukseen kuuluu kolme lähipäivää ja koulutus toteutuu ajalla 10.9.-12.11.25
Kouluttajina toimivat Annika Saraperä ja Johanna Lassila.
(kolmeen koulutuspäivään tulee osallistua, jotta saa tarvittavan osaamisen koulutuksesta).

Koulutuspäivät Salon kirjaston Hilkansalissa:

10.9..2025 klo 10-15 Koulutuspäivä: Lapset puheeksi -keskustelu
6.10.2025 klo 10-15 Koulutuspäivä: Lapset puheeksi -neuvonpito
12.11.2025 klo 10-15  Koulutuspäivä: Lapset puheeksi -menetelmätyönohjaus
 

Ensimmäisen koulutuspäivän sisältöä:

- Tervetuloa ja esittäytyminen. LP-video ja koulutuksen rakenne.
- Lapset puheeksi -taustaa ja -teoriaa.
- Omakustanteinen lounas (Salon keskustassa useita lounasmahdollisuuksia)
- Lapset puheeksi -teoriaa. Lokikirjaan tutustuminen.
- Kahvitauko (omakustanne)
-  Case-harjoitus
-  Päivän päätös ja kotitehtävät

Tarkempi päivän aikataulu ja seuraavien päivien ohjelmat saa koulutuksessa.

Lisätiedot

Lisätietoja: annika.sarapera@varha.fi tai johanna.lassila@varha.fi tai koulutus@varha.fi

Ilmoittaudu tästä (Linkki pois sivustolta, avautuu uuteen ikkunaan)