Murupolku Etusivu Ajankohtaista Arkeen Voimaa on uusin THL:n arvioima toimintamalli Uutinen - Julkaistu 16.8.2023 13.20 Arkeen Voimaa on uusin THL:n arvioima toimintamalli Avainsanat: Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen Viestintä Tulevaisuuden sote-keskus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on arvioinut valtakunnallisen Arkeen Voimaa -itsehoidon ryhmätoimintamallin. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ArVo on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan. Toimintaa on jo 21:ssä alueen kunnassa. Arkeen Voimaa eli ArVo on nyt yksi 13 arvioiduista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) toimintamallista. THL:n arvioinnin kohteena olivat erityisesti toimintamallin näyttö, vaikuttavuus ja soveltuvuus käytäntöön. Arkeen Voimaa sai kiitettävän arvion. Maksuttomaan ArVo-ryhmätoimintaan osallistumalla voi vahvistaa itsehoitotaitojaan ja sitä kautta kohentaa omaa arkipärjäämistään ja elämänlaatuaan. Arkeen Voimaa toimii erinomaisesti! Kun palautetta kerättiin Varsinais-Suomessa vuosina 2022–2023, ryhmiin osallistuneet vastasivat saavuttaneensa positiivisia muutoksia mm. seuraavissa asioissa: 92 % koki oppineensa asettamaan itselleen tavoitteita aiempaa paremmin. 79 % kertoi oppineensa käsittelemään arjen haasteiden aiheuttamia oireita, mm. kipua, väsymystä, vaikeita tunteita jne. 91 % oli oppinut käyttämään erilaisia tekniikoita rentoutumiseen, mielikuvaharjoitteluun, positiiviseen ajatteluun jne. 88 % koki oppineensa käsittelemään haasteita, jotka liittyvät arjessa jaksamiseen. 91 % oli oppinut ongelmanratkaisutaitoja. 83 % oli alkanut kiinnittää huomiota säännölliseen ateriarytmiin. Tule mukaan ryhmätoimintaamme Sinäkin voit olla osa ArVoa! Arkeen Voimaa ja Varhan alueella toimivat ryhmät (varha.fi) Valtakunnalliset Arkeen Voimaa -sivut Tutustu THL:n arviointiin Arkeen Voimaa -toimintamallin arviointi Jaa uutinen Share on Facebook (opens in a new window) Share on Twitter (opens in a new window) Share on Linkedin (opens in a new window) Tulosta sivu