Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 23.1.2025 11.12

Hyvinvointialue jatkaa tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa: esitys etenevästä yhteistoimintaneuvottelusta aluehallitukselle

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialue jatkaa uudistumistaan. Palveluverkkoa tiivistetään, henkilöstöresursointia yhdenmukaistetaan sekä konserni- ja järjestämisen palveluita organisoidaan uudelleen. Näihin vaiheittain eteneviin muutoksiin liittyen aluehallitukselle esitetään etenevää yhteistoimintaneuvottelua.

Valkoinen lippu lipputangossa. Lipussa on logo, jossa lukee ”Varha. Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Egentliga-Finlands välfärdsområde”. Taivas taustalla on kirkkaan sininen.

Esitys toimeenpanee aluehallituksen ja -valtuuston linjauksia sekä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa. Aluehallitus käsittelee asiaa tiistaina 28. tammikuuta.   

-Jatkamme viime vuonna aloittamaamme pitkäjänteistä ja vaiheittaista uudistusta. Tarkoitus on käsitellä henkilöstöön vaikuttavia muutoksia viipymättä ja samanaikaisesti suunnitelmien edetessä. Hyvinvointialueen rakennetta uudistava muutos koskettaa edetessään eri tavoin koko henkilöstöämme, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen. 

Yhteistoimintaneuvotteluissa eri vaiheissa käsiteltävillä muutoksilla tavoitellaan kaikkiaan 28,4 miljoonan euron säästöjä vuosien 2025 ja 2026 aikana. Henkilöstökulujen osuus tästä täsmentyy neuvottelujen edetessä. Henkilöstökulut muodostavat yli puolet Varhan vuositason kustannuksista. 

Nyt esitettävien etenevien yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuuluvat eri vaiheissa koko henkilöstö. Huomattavalle määrälle arvioidaan tulevan merkittäviä vaikutuksia työsuhteen ehtoihin, esimerkiksi työpisteen sijaintiin, ja myös palvelussuhteita voidaan päättää. ​Lisäksi uudistus tuo todennäköisesti pienempiä muutoksia monelle.​ Lomautuksista on tarkoitus neuvotella yhtenä mahdollisuutena. 

Tarkoituksena on uudistaa organisaatiota jatkuvassa ja sujuvassa yhteistoiminnassa. ​Varhasta irtisanoutuu ja eläköityy vuosittain yli tuhat henkilöä. Nämä poistumat pyritään hyödyntämään uudistuksessa. 

-Asiakkaille muutokset näkyvät vaiheittain, kun palvelut saattavat muuttaa uuteen paikkaan tai palvelutasoon tehdään muutoksia. Asiakkaiden ja potilaiden turvallisuudesta huolehdimme kaikissa uudistuksissa, Martikainen sanoo.  

Tarkoituksena on löytää pysyviä, entistä sujuvampia ja kustannustehokkaampia toimintatapoja monella samanaikaisella muutoksella, jotka vaikuttavat toinen toisiinsa. 

-Noin kolmannes ​kuluistamme tulee erilaisten palvelujen ostoista. Meillä tehdään jatkuvasti paljon töitä, jotta ostojen kustannuksia hillitään ja löydetään kokonaistaloudellisia ratkaisuja, Martikainen sanoo.  

Lisäksi esimerkiksi kiinteistökuluihin haetaan huomattavia säästöjä muun muassa luopumalla epätarkoituksenmukaisista kiinteistöistä. Henkilöstön sijoittumista koskevia suunnitelmia voidaan täsmentää, kun kiinteistöjen tulevaisuudesta tiedetään tarkemmin. ​ 

Etenevän menettelyn ensimmäisten yhteistoimintaneuvottelujen on tarkoitus alkaa aluehallituksen päätöksen jälkeen helmikuussa. Suunnitelmista on ennen virkajohdon esitystä viestitty henkilöstölle. Hyvinvointialueella työskentelee kaikkiaan 23 000 henkilöä.