Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 6.2.2024 17.30

Hyvinvointialue päätti esitetyistä muutoksista konserni- ja järjestämisen palveluissa

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti 10,8 miljoonan euron pysyvistä säästöistä konserni- ja järjestämisen palvelujen henkilöstökuluihin. Tämä johtaa enintään 86 työsuhteen päättymiseen sekä viiteen osa-aikaistamiseen. Tuotannollis-taloudellisista syistä tehtävät muutokset koskevat hallinnollisia johto-, päällikkö- ja asiantuntijatason tehtäviä sekä tukitehtäviä konserni- ja järjestämisen palveluissa. Aluehallitus käsitteli asian tiistaina 6. helmikuuta.

Kuvassa liilalla pohjalla valkoinen teksti: Yhteistoimintaneuvottelut. Samarbetsförhandlingar.

Nyt tehdyt päätökset liittyvät tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan. Aluehallitus toteaa päätöksessään, että osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman henkilöstösäästöjä tarkastellaan koko organisaation johtamisjärjestelmää kaikilla tulosalueilla. Varhalla on kaikkiaan 270 miljoonan euron säästötavoitteet vuoden 2026 loppuun mennessä. 

- Valitettavasti olemme tilanteessa, jossa joudumme tekemään kipeitä päätöksiä hallinnollisiin ja tukitehtäviimme. Madallamme hallinnollista organisaatiotamme, ja näissä muutoksissa mm. päällikkö- ja esihenkilötehtäviä poistuu. Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisista on vaikea henkilöstöpula ja tarvitsemme myös jatkossa lisää ammattilaisia niihin tehtäviin, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen. 

Merkittävä osa henkilöstösäästöstä saadaan tehtyä järjestelemällä tehtäviä uudelleen, esimerkiksi jättämällä eri syistä vapautuvia tehtäviä täyttämättä. Muutoksissa yhdenmukaistetaan tukipalveluja, mikä osaltaan heijastuu henkilöstöön. Suurelle osalle, joiden työsuhde on päättymässä, pystytään tarjoamaan toisia tehtäviä Varhan organisaatiossa. Lisäksi konserni- ja järjestämisen palveluiden kaikki 14 tulosalue- ja tulosryhmäjohtajaa lomautetaan kahdeksi viikoksi kuluvan vuoden aikana.  

- Tarjoamme tehostettua tukea sekä työntekijöille että niille työyksiköille, joita muutokset koskevat. Työterveyshuoltoa voi käyttää puoli vuotta työn päättymisen jälkeen, ja Varhan työohjaajilta sekä työsuojelusta on tarvittaessa saatavissa lisätukea, kertoo henkilöstöjohtaja Noora Nordberg. 

Päätökset perustuvat joulu-tammikuussa käytyihin yhteistoimintaneuvotteluihin, joiden piirissä oli noin 2 300 henkilöä. Neuvottelujen alkaessa arvio vähennettävistä henkilötyövuosista oli enintään 180. 

Säästökohteita haetaan hyvinvointialueen toiminnasta laaja-alaisesti. Esimerkiksi priorisoimalla ja järkeistämällä palvelujen ostoja sekä tehostamalla hankintoja Varha tavoittelee useiden kymmenien miljoonien euron säästöjä. 

Aiemmat uutiset aiheesta