Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 1.6.2023 10.17

Korona ei aiheuta enää laajaa terveysuhkaa

Avainsanat:

Koronapandemia on siirtynyt vaiheeseen, jossa se ei enää aiheuta väestölle laajaa terveysuhkaa, vaikka tartuntoja tulee edelleenkin esiintymään.

Sairaalasängyllä istuu lapsi. Valkotakkinen henkilö tutkii hänen jalkaansa, edessään tietokone. Lapsen vierellä aikuinen.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on yksittäisiä asukkaita ja potilaita, joilla on rokotuksista huolimatta riski vaikealle koronataudille, tai joilla on sairaus, jonka takia henkilökunnan tulee suojautua. Sosiaali- ja terveydenhuollossa keskitytään jatkossa näiden potilaiden ja henkilökunnan suojaamiseen koronavirusinfektiolta.  

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varhan) henkilökunta ei enää käytä kirurgista suunenäsuojusta hoitotyössä osastoilla tai yksiköissä jatkuvasti. Ohjeistus on voimassa ensimmäisestä päivästä kesäkuuta alkaen. Henkilöstö käyttää maskia erikseen arvioidun tarpeen mukaan tai tilannekohtaiseen ohjeistukseen perustuen, kuten hengitystievirusten torjunnassa on aiemminkin toimittu.

Kaikki Suomen yliopistosairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet sekä HUS muuttavat maskisuosituksensa tämän mukaiseksi yhtä aikaa kesäkuun alkupuolella. 

Potilaiden tai heidän saattajiensa ei myöskään tarvitse käyttää maskia käyntinsä aikana Varhan sairaaloissa tai muissa terveydenhuollon yksiköissä. Tämä koskee myös Varhan hoivayksiköiden asukkaita tai vierailijoita. Yksiköissä vierailevilta kuitenkin edellytetään, että heillä ei ole hengitystieinfektion oireita.