Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 16.4.2024 14.44

Kuntouttavassa arviointiyksikössä korostuu omatoimisuus

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialue aikoo ottaa niin sanotun kuntouttavan arviointijakson laajamittaiseen käyttöön ikääntyneiden palveluissa. Tässä jutussa tutustumme yksikössä toteutettavaan kuntouttavaan arviointijaksoon.

Pyörätuolissa istuva vanhempi nainen ja naispuolinen hoitaja nojaavat toisiaan vasten ja nauravat.

Pyhärantalainen Irma Heinonen (vasemmalla) vietti Kuunarin kuntouttavassa arviointiyksikössä kuutisen viikkoa. Siinä ajassa ehti hyvin tutustua yksikön henkilökuntaan, kuten lähihoitaja Johanna Niemiseen.

Se iski ihan yllättäen. Irma Heinonen istui kotona keittiönpöydän ääressä, kun hän sai lievän aivoinfarktin.

Pyhärannassa asuva 75-vuotias Heinonen vietiin sairaalaan, jossa sai hoitoa ja hänen tilansa koheni. Infarkti jätti kuitenkin jälkensä muun muassa Heinosen liikkuvuuteen, eikä kotiin palaaminen suoraan sairaalasta vaikuttanut järkevältä. Sen sijaan Heinoselle tarjottiin paikkaa Uudessakaupungissa sijaitsevasta Kuunari-yksiköstä, jossa toteutetaan niin sanottuja kuntouttavia arviointijaksoja.

− Minua jännitti, että mihin minä oikein joudun. En ollut kuullutkaan tällaisesta paikasta, Heinonen muistelee saapumistaan Kuunariin.

Harmaa tai vihertävä hoitolaitosrakennus kuvattuna edestäpäin. On syksy ja puiden lehdet ovat tippuneet maahan.
Uudessakaupungissa sijaitsevassa Kuunari-yksikössä oli ikääntyneiden kuntoutus- ja arviointitoimintaa jo ennen hyvinvointialueen aloittamista.

Kuntouttava arviointijakso on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelu, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti tarjota ikääntyneelle henkilölle kuntoutusta samalla kun arvioidaan, mitkä palvelut olisivat hänelle hyödyllisiä jatkossa. Kuntouttavan arviointijakson toimintamalli on tarkoitus vakiinnuttaa ja ottaa laajamittaiseen käyttöön Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluissa.

Kuntouttava arviointijakso voidaan toteuttaa myös ikääntyneen kotona mutta jos kotioloissa selviytyminen on epävarmaa, hänet ohjataan mieluummin kuntouttavaan arviointiyksikköön.

− Yksi asiakasryhmä on juuri sairaalasta tulevat ikääntyneet henkilöt. Sairaalassa saatetaan todeta, ettei asiakas voi kotiutua heti koska siihen liittyy riskejä. Silloin on parempi, että hän tulee ensin meille kuntoutumaan ja arvioitavaksi, kertoo Kuunarin palveluesimies Kirsi Ståhl.

Kuntouttavalle arviointijaksolle saatetaan ohjata myös esimerkiksi ikääntyneitä jotka eivät aiemmin ole saaneet kotihoitoa, mutta joiden pärjääminen itsenäisesti kotona on alkanut vaikuttaa epävarmalta. Tällaisissa tilanteissa tulee ensin ottaa yhteyttä Varsinais-Suomen ikääntyneiden keskitettyyn asiakasohjaukseen.

Kuunarissa asiakkaat asuvat kuntoutusjaksonsa aikana pääasiassa 2−3 hengen huoneissa. Heillä on seuraa muista asukkaista sekä henkilökunnasta. Liikuntatuokioita ja päivätoimintaa järjestetään joka arkipäivä. Kaikessa tekemisessä korostetaan omatoimisuutta, ja tavoitteena on kotiutuminen paremmassa kunnossa ja pärjääminen kotona.

Kuunarista voidaan tehdä myös kotikäyntejä turvallisen kotiutumisen varmistamiseksi, ja läheiset ovat tervetulleita vierailulle päiväsaikaan ilman erillistä ilmoittautumista.

Nainen valkoisessa lääkärintakissa istuu tietokoneen äärellä.
Kuunari-yksikössä vierailee säännöllisesti lääkäri. Kuvassa lääkäri Clarissa Canha.

Kuntouttavan arviointijakson aikana kartoitetaan muun muassa ikääntyneen muistia ja kaatumisen riskiä. Kuunarin henkilökuntaan kuuluu palveluesimiehen lisäksi sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustaja, kuntohoitaja, fysioterapeutti sekä säännöllisesti vieraileva lääkäri. Henkilökuntaan on tarkoitus palkata myös sosionomi tai geronomi.

Toiminnan tavoitteena on, että ikääntynyt voi jatkaa asumistaan kotona ja selviytyy arjestaan.

− Se tuo arvokkuutta ihmiselle. Suurin osa ikääntyneistä haluaa olla kotona, ja me haluamme antaa sen heille. Se lisää myös ihmisen jaksamista, kun hän saa olla kotona, Kirsi Ståhl sanoo.

Ståhlin mukaan kuntouttava arviointijakso yksikössä voi kestää viikosta jopa kolmeen kuukauteen. Tyypillisesti jakso kestää 3−4 viikkoa.

Irma Heinosen kuntoutumisjakso Kuunarissa kesti runsaat kuusi viikkoa. Kotiutumisen alla Heinosella on hymy herkässä. Kotona Pyhärannassa odottavat mies ja kissa.

− Kyllä tämä tuntuu hienolta, pääsee näkemään kisua taas. Tykkään siitä kissasta yli kaiken. Ja poikanikin lähetti ulkomailta viestin, että hienoa kun äiti pääsee kotiin.

Ikääntynyt nainen punaisessa puserossa istuu kuntouttavan arviointiyksikön olohuoneessa.
Irma Heinonen ei ollut kuullutkaan kuntouttavasta arviointijaksosta ennen saapumistaan Uudenkaupungin Kuunari-yksikköön.

Kuntouttava arviointijakso yksikössä

  • Kuntouttava arviointijakso yksikössä on yli 65-vuotiaalle asiakkaalle suunniteltu jakso, jonka tarkoituksena on saada kokonaiskuva asiakkaan arkisuoriutumisesta sekä arvioida hänen toimintakykyään ja palvelutarpeitaan. Jakson aikana toteutetaan tavoitteellinen ja suunnitelmallinen kuntoutusjakso yhteistyössä asiakkaan kanssa.
  • Jakson tavoitteena on parantaa asiakkaan kokonaisvaltaista toimintakykyä ja edesauttaa hänen pärjäämistä itsenäisesti tai mahdollisimman vähäisin avuin.
  • Kuntouttavan arviointijakson toteuttaa moniammatillinen tiimi.
  • Arviointijakso on ajallisesti rajattu. Jakson pituus riippuu asiakkaan tarpeista.
  • Tällä hetkellä Varhalla on kuntouttavia arviointiyksiköitä Uudessakaupungissa, Turussa ja Kaarinassa. Lisäksi Paraisille ollaan avaamassa kuntouttavaa arviointiyksikköä.
  • Kuntouttava arviointijakso joko kotona tai yksikössä on pääsääntöisesti edellytys sille, että asiakas voi saada Varhan säännöllisiä kotiin tuotavia palveluita.
  • Asiakas ei voi itse suoraan ilmoittautua kuntouttavalle arviointijaksolle, vaan hänet voidaan ohjata kuntouttavalle arviointijaksolle palveluohjauksen päätöksellä esimerkiksi jos hän kotiutuu sairaalasta tai hänen toimintakykynsä heikentyy ja kotona selviytyminen vaarantuu. Sellaisten ikääntyneiden, jotka eivät vielä saa Varhan ikääntyneiden palveluita, tulee ensin ottaa yhteyttä Varsinais-Suomen ikääntyneiden keskitettyyn asiakasohjaukseen.
  • Kuntouttavasta arviointijaksosta peritään hyvinvointialueen määrittämä palvelumaksu.
  • Tästä linkistä pääset lukemaan lisää kuntouttavasta arviointijaksosta: Ikääntyneiden kuntoutus ja arviointi

Teksti ja kuvat: Mikael Piippo, Varha

Tässä jutussa kerroimme yksikössä toteutettavasta kuntouttavasta arviointijaksosta. Kuntouttava arviointijakso voidaan toteuttaa myös asiakkaan kotona. Kerroimme kotona toteutettavasta kuntouttavasta arviointijaksosta aiemmassa jutussa tällä verkkosivustolla 10.4.: Kuntouttava arviointijakso antaa eväät kotona pärjäämiseen. Juttusarjan viimeisessä osassa 24.4. kerromme, millaista on työskennellä kuntouttavan arviointijakson parissa Varhassa.