Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 31.1.2023 16.48

Omaishoitajien ensimmäiset palkkiot maksetaan 15. helmikuuta

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialue yhtenäisti omaishoidon palkkioiden maksupäivät vuoden alussa.

Seitsemän ihmistä pitävät käisiä päällekkäin.

Omaishoitajien palkkionmaksupäivien yhtenäistäminen koskee kaiken ikäisten omaishoitoa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäiset palkkiot omaishoitajille maksetaan 15. helmikuuta. Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa vuoden alussa omaishoitajien ja sijaishoitajien palkkioiden maksu yhtenäistettiin siten, että palkkio maksetaan ansaintajaksoa seuraavan kuukauden 15. päivänä.

Tammikuun 2023 palkkio maksetaan siis helmikuun 15. päivänä.

- Varsinais-Suomen kunnissa oli aiemmin eri käytäntöjä palkkionmaksupäivien suhteen, mutta nyt maksupäiväkäytäntö on yhtenäistetty koko hyvinvointialueella, kertoo ikääntyneiden palvelujen palveluohjauksen päällikkö Maria Vesala.

Hyvinvointialue ilmoitti yhtenäistämisestä omaishoitajille ja sijaishoitajille lähetetyllä tiedotteella joulukuun alkupuolella. Suurin osa omaishoitajista ja sijaishoitajista sai tiedotteen paperisena postissa. He, ketkä olivat valinneet tiedotuskanavakseen sähköpostin, saivat tiedotteen sähköpostitse.

Omaishoitajien ja sijaishoitajien palkkionmaksupäivän yhtenäistäminen ei koske ainoastaan ikääntyneiden palveluja, vaan kaiken ikäisten omaishoitoa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.