Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 5.1.2023 16.15

Varhan ensimmäinen viikko

Palvelut asiakkaille ovat jatkuneet ilman mittavia katkoja

Avainsanat:

Vuoden vaihtuessa toimintansa aloittaneen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäisellä toimintaviikolla ei havaittu laajoja, asiakkaiden asiointiin mittavasti vaikuttaneita ongelmia. Järjestelmien muutoksista johtuneita sisäisiä häiriöitä havaittiin ja niitä ratkottiin.

Kaksi vaaleanturkoosia sydäntä turkoosilla pohjalla.

– Olemme pystyneet turvaamaan asiakkaiden palvelut hyvinvointialueen ensimmäisellä viikolla. Olemme tyytyväisiä siihen, että laajoja palvelukatkoja ei ole syntynyt, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella kokoontuu päivittäin häiriötilannejohtoryhmä, joka seuraa tilannetta ja muutoksia tehdään tarvittaessa nopeasti.

– Lähiviikot keskitymme toiminnan vakiinnuttamiseen. Priorisoimme häiriöiden ratkaisua niin, että asiakkaille muutos olisi mahdollisimman sujuva. Näin suuressa hallinnollisessa uudistuksessa tietojärjestelmillä on hyvin suuri rooli. Tunnusten, laitteiden ja järjestelmien muutokset ovat ennakoidustikin hankaloittanut ensimmäisten päivien arkea. Ammattilaisemme ovat ratkaisseet ongelmia hyvin, Martikainen kertoo.

  • Sähköinen ajanvarausjärjestelmä eTerveyspalvelut on ollut ensimmäisellä viikolla poissa käytöstä Turussa, Loimaalla, Naantalissa, Oripäässä ja Paraisilla. Virhettä korjataan kiireellisenä ja palvelu pyritään saamaan täysimuotoisesti käyttöön heti ensi viikon (viikko 2) alussa. Sähköisen asioinnin sopimukset eivät jatku entisellään, vaan asiakkaat saavat ajanvarausjärjestelmästä ohjeistuksen uuden sopimuksen tekemisestä. eTerveyspalveluiden käyttökatkon aikana asiakkaita pyydetään odottamaan kiireettömissä ajanvarauksissa viikonlopun yli. Mikäli asia vaatii nopeampaa yhteydenottoa, tulee soittaa oman terveyskeskuksen ajanvarausnumeroon.
  • Potilaiden lääkitystietoja käsittelevässä järjestelmässä todetut ongelmat saatiin pääosin ratkaistua keskiviikkona. Varotoimenpiteenä osassa yksiköistä käytetään toistaiseksi paperisia lääkelistoja.
  • Varsinais-Suomen keskitettyyn ikääntyneiden asiakasohjausnumeroon ja muihin puhelinpalveluihin tiistaina vaikuttanut tekninen häiriö saatiin korjattua keskiviikkona.
  • Henkilöstön työvuorosuunnittelujärjestelmä on vaatinut runsaasti työtä, jotta uuden organisaation työvuorot saadaan vietyä järjestelmään. Tällä hetkellä selvitetään järjestelmän päivitystarpeita ja kehitetään käyttäjien pääsyä järjestelmään.
  • Henkilöstön tietojärjestelmätukeen on tullut ensimmäisen viikon aikana useita satoja yhteyspyyntöä päivittäin. Tuki on ruuhkautunut, ja töitä järjestellään niin, että laajoja henkilöstö- tai asiakasryhmiä koskevat häiriöt hoidetaan ensimmäisenä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on loppuvuoden 2022 aikana lyhyessä ajassa siirretty noin 23 000 työntekijän tiedot, otettu käyttöön kaikille työntekijöille uudet käyttäjätunnukset ja luotu oikeuksia useisiin järjestelmiin sekä yhdistetty tietojärjestelmiä ja -verkkoja. Työ jatkuu alkuvuoden 2023 aikana.