Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 14.5.2023 06.00

Unelma lapsesta toteutui

Avainsanat:

Turkulainen Tilda, 38 vuotta, viettää toista äitienpäivää äitinä. Hänen tarinansa kuvastaa monien itsellisten äitien tarinaa: Sopivaa kumppania ei ollut löytynyt, mutta lapsitoive oli suuri ja ikä oli jo hyvän matkaa yli kolmenkymmenen.

Tilda hiekkalaatikolla pojansa kanssa.

Tilda hiekkalaatikolla pojansa kanssa.

Tilda oli jo pitkään pitänyt mahdollisena lapsen hankkimista yksin, jos kumppania ei löytyisi ja ikä alkaisi tulla vastaan. Silti hoitoihin lähteminen oli tarkkaan harkittu ja monelta kantilta punnittu. Lopulta päätös oli kuitenkin aivan selvä. Ajatus äitiydestä oli aina ollut Tildalle jollain tavalla sisään rakennettu selviö, ja tästä ajatuksesta luopuminen olisi ollut huomattavasti suuremman sisäisen kamppailun aihe kuin hoitoihin yksin lähteminen. 

Kun hedelmöityshoidot itsellisille naisille sitten alkoivat julkisessa terveydenhuollossa, Tilda haki lähetteen heti vuodenvaihteessa 2019–2020. Hoidot päästiin aloittamaan alkuvuodesta 2020, ja vaikka korona loi oman jännityksensä hoitojen etenemiseen, kaikki sujui sutjakkaasti. Tietyt biologiset seikat, kuten ovulaation ajoittuminen, asettavat hoidoille tietyt reunaehdot, ja näiden kanssa ei aina ollut onni myöden, mikä viivästytti varsinaisten hoitojen tekemistä.

Poika syntyi syksyllä 2021

Näin jälkikäteen arvioiden kaikki eteni kuitenkin nopeasti. Jo toinen hoitokerta johti positiiviseen raskaustestiin, ja pieni poika syntyi Tyksissä syyskuussa 2021.

- Henkilökunta lapsettomuushoitoklinikalla oli aina ystävällistä ja asiantuntevaa, ja itsellinen asiakas kohdattiin ilman ennakkoluuloja, Tilda sanoo.

Tilda haluaa kiittää myös synnytys- ja lapsivuodeosastojen henkilökuntaa. Nuo päivät osastolla uuden elämän äärellä ovat painuneet muistoihin lämpiminä.

- Äitiys on ollut vielä ihanampaa, kuin osasin odottaa. Pienen ihmisen kasvun seuraaminen ja uuden persoonan muotoutuminen antavat elämälle syvyyttä ja luovat arjelle kultareunuksen, Tilda sanoo.