Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 14.9.2022 12.31

Varsinais-Suomen aluehallituksen kokouksen päätökset tiistaina 13.9.2022

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus kokoontui 13.9.2022. Ajankohtaiskatsauksessa jatkettiin keskustelua siitä, että hyvinvointialueen valmistelun painopiste on nyt siinä, että vuodenvaihteen siirtymä onnistuisi ilman ongelmia.

Tarve osaavalle eri alojen henkilöstölle loppuvuoden aikana on suuri. Kuntajohtajien kanssa aloitetaan säännölliset tapaamiset, joissa muun muassa keskustellaan yhteistyön syventämisestä edelleen ja kehitetään tiedonkulkua.

Varsinais-Suomen hyvinvointialuestrategia on valmistumassa. Aluehallitus päätti lähettää strategian hyväksyttäväksi 21. syyskuuta pidettävään aluevaltuustoon. Hyvinvointialueen tarkoitus on luonnoksessa kiteytetty muotoon Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä. Strategiasta on käyty keskusteluja kuluvan vuoden keväästä alkaen eri sidosryhmien ja poliittisten päätöksentekijöiden kanssa, yt-toimikunta käsitteli asiaa syyskuun alussa ja valmistelulautakunnilta on saatu lausunnot kesän jälkeen.

Hyvinvointialueen työterveyshuollon järjestäminen täsmentyy

Aluehallitus päätti kesäkuussa, että hyvinvointialueen työterveyspalvelut tuottaa 1.1.2023 alkaen Länsirannikon Työterveys Oy ja linjasi, että työterveyshuollon palveluverkko säilyy nykyisellään. Tämän vuoksi aluehallitus hyväksyi nyt monituottajamallin, joka turvaa yhdenvertaiset työterveyshuollon palvelut koko hyvinvointialueen henkilöstölle.

Valmistelussa on otettu huomioon lähettävien organisaatioiden työterveyshuollon keskimääräinen taso. Aluehallituksen päättämään ratkaisuun on tehty joitain kokonaisvaikuttavuuteen tähtääviä parannuksia. Tämänhetkisen arvion mukaan hyvinvointialueen oman henkilöstön työterveyshuollon kokonaiskulut olisivat ensi vuonna noin 500 000 euroa nykyistä korkeammat. Aluehallitus mm. päätti sisällyttää työterveyshuoltoon noin 40 henkilön lyhytterapian vaikuttavuuskokeilun.

Lakisääteisen työterveyshuollon tavoitteena on tukea työntekijän työkykyä ja ennaltaehkäistä työstä aiheutuvia terveyshaittoja.

Aluehallituksen asialistalla olleet muut aiheet hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Esityslista on kokonaisuudessaan nähtävillä osoitteessa: Esityslistahaku (tweb.fi).

Hallituksen seuraava kokous on 27.9.2022, ja kokouksen esityslista julkaistaan em. verkkopalvelussa. Kokousten pöytäkirjat julkaistaan samassa osoitteessa allekirjoittamisen jälkeen.