Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 6.6.2023 17.13

Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 6.6.2023

Varha aluehallitus

Aluehallitus päätti tiistaina, että ensi vuoden talousarvio tulee valmistella siten, ettei katettavaa alijäämää kerry lisää.

Aluehallitus antoi virkahenkilöille linjaukset vuoden 2024 talousarvion valmistelulle. Katettavan alijäämän ei tule kasvaa, ja lautakunnille sekä tulosalueille toimitetaan talousarvion valmisteluun suunnittelukehykset ja valmisteluohjeet. Kuluvana vuonna kertyvä alijäämä katetaan vuosien 2025 ja 2026 aikana. Aluehallitus päätti myös tarkentaa antamiaan suunnitteluohjeita, jos talouden tilannekuva olennaisesti muuttuu.

Taloussuunnitelma on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään toisen talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä. Siten taloussuunnitelman 2024-2026 tulee olla tasapainossa 2026 vuoden loppuun mennessä. Hyvinvointialuejohtaja antaa varsinaisen talousarvioesityksensä aluehallitukselle lokakuun puoleen väliin mennessä. Aluehallitus valmistelee esityksen hyvinvointialueen talousarvioksi ja -suunnitelmaksi aluevaltuustolle marraskuun loppuun mennessä. Aikataulua tarkennetaan syksyllä.

Vuoden 2023 talousarviomuutokset valtuuston hyväksyttäväksi

Aluehallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi muutoksia kuluvan vuoden talousarvioon. Viime joulukuussa vahvistetun talousarvion jälkeen valtiovarainministeriö teki rahoituspäätöksen hyvinvointialueen vuoden 2023 rahoituksesta. Päätöksen mukaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtionrahoitus on 5,99 miljoonaa euroa talousarviota vähemmän.

Lakiin hyvinvointialueiden rahoituksesta on sittemmin hyväksytty muutos, jonka mukaan hyvinvointialueille maksetaan kertakorvaus kuntien vuoden 2022 tilinpäätöstietojen perusteella, jos kunnan tilinpäätöstiedot poikkeavat talousarviotiedoista. Valtiovarainministeriön maaliskuussa julkaisemien ennakkotietojen perusteella Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle maksettaisiin vuodelle 2023 kohdistuva 48,34 milj. euron kertakorvaus kuntien tilinpäätöstietojen perusteella. Kokonaisuutena valtion rahoituksen arvioidaan hyvinvointialuetasolla olevan siten 42,35 milj. euroa vuoden 2023 talousarviota enemmän ja hyvinvointialueen talousarvion alijäämä vastaavasti saman verran pienempi. Lopullinen vuoden 2023 valtionrahoitus selviää vasta loppuvuonna 2023.

T-sairaalan lisäosan ehdollinen hankesuunnitelma valtuustokäsittelyyn

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy T-sairaalan lisäosan hankesuunnitelman ehdollisena. Hankkeen käynnistämisen edellytyksenä on sosiaali- ja terveysministeriön hyväksyntä muutetulle sosiaali- ja terveydenhuollon investointien osasuunnitelmalle. T-sairaalan lisäosan rakentaminen tulee mahdollistamaan teknisen käyttöikänsä jo huomattavasti ylittäneen U-sairaalan tyhjentämisen.

U-sairaalassa on ollut viimeisten viidentoista vuoden aikana runsaasti sisäilmaongelmia ja muita teknisiä ongelmia. Majakkasairaalan käyttöönoton jälkeen rakennukseen jäänyt toiminta keskitettiin rakennuksen alimpiin kerroksiin ja ylimmät kerrokset poistettiin lopullisesti käytöstä ja niiden tekniset järjestelmät on pääosin suljettu.

 Alimmissa viidessä kerroksessa on isotooppiyksikkö, psykiatrian neuromodulaatioyksikkö, avohoitotiloja sekä yksittäisiä työtiloja. Isotooppiyksikön tilat ovat kriittisimmät, koska U-sairaalan korvaavia erikoistiloja ei ole mahdollista järjestää ilman rakentamista.

Turunmaan sairaalan muutos sote-keskukseksi eteni

Aluehallitus hyväksyi Turunmaan sairaalan hankesuunnitteluvaiheen esisopimuksen ja valtuutti kiinteistöjohtajan allekirjoittamaan esisopimuksen. Varha on sijoittamassa Turunmaan sairaalaan kaksikielisen sote-keskuksen tiloissa tehtävän peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen. Nykyiset Turunmaan sairaalan tilat on todettu huonokuntoisiksi ja alkuvuonna 2023 päivitetty kuntoarvio osoittaa, että kiinteistössä on tehtävä merkittävä peruskorjaus. 

Omaishoidon tukea koskeva ohjeistus poistettiin listalta ja tarvittavien virkojen perustaminen palautettiin valmisteluun. Valtuuston asialistalle päätettiin lisätä hyvinvointialuejohtajan talousaiheinen ajankohtaiskatsaus. Muut kuin tässä tiedotteessa mainitut päätöskohdat hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.