Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 14.11.2023 11.00

Varsinais-Suomessa pulaa koronarokotteista - uusia eriä tulossa

Avainsanat:

Varhan kaikilla alueilla ei ole pystytty antamaan uusia aikoja koronarokotuksille, sillä rokotteista on pulaa, eikä tiedossa vielä ole uusien rokote-erien tarkka saapumisajankohta.

Terveysalan ammattilainen pistää rokotusta asiakkaan olkavarteen.

Tällä hetkellä uusia koronarokotusaikoja ei ole voitu antaa Somerolla, Kaarinassa, Paimiossa, Sauvossa, Raisiossa, Paraisilla, Ruskolla ja Naantalissa. Aiemmin varatut koronarokotusajat ovat voimassa. Muissa Varsinais-Suomen kunnissa koronarokotteita on vielä jäljellä.

- On syntynyt väärinkäsityksiä siitä, että emme antaisi rokotusaikoja, jotta ihmiset ohjautuisivat ajanvarauksettomille massarokotuksille. Uusia rokotusaikoja ei ole pystytty antamaan, koska rokotteita ei ole riittävästi. Olemme selvittäneet asiaa yhdessä THL:n kanssa ja informoimme heti, kun saamme uusien rokotuserien saapumistiedon, tartuntataudeista vastaava lääkäri ja hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi sanoo.  

Koronarokotteita voidaan jonkin verran siirtää eri kuntien välillä, kuitenkin huomioiden rokotettavan väestön määrä ja tehdyt ajanvaraukset.

Iäkkään väestön rokotukset kotihoidossa sekä asumispalveluyksiköissä ovat käynnissä, ja niiden aikataulua on nopeutettu ikääntyneiden palveluiden ja sote-palveluiden välisellä yhteistyöllä.

Influenssarokotteita on tällä hetkellä riittävästi, sillä niitä on saatu hyvinvointialueille enemmän kuin koronarokotteita. Influenssarokotuksille on tarjolla aikoja koko Varsinais-Suomessa. Terveysasemien rokotustapahtumissa voi olla ruuhkaa, eivätkä tilat välttämättä mahdollista etäisyyden pitämistä muihin. Käsihygienian lisäksi myös kasvomaskilla voi halutessaan suojautua.

Koronatilanne näkyy Varsinais-Suomessa sairaalakuormituksena

Flunssakausi on Varsinais-Suomessa käynnissä ja koronatartunnat näkyvät jo sairaaloissa. Isoin potilasryhmä ovat ikääntyneet, joilla lyhytkestoinenkin kuume heikentää yleisvointia.

Suurin osa koronatartunnoista paranee itsestään, eikä vaadi yhteydenottoa terveydenhuoltoon. Koronassa ja muissakin hengitystieinfektioissa lepo on usein paras lääke. Korkean kuumeen alentamiseksi ja olon parantamiseksi voi käyttää parasetamoli- tai tulehduskipulääkevalmisteita. Näistä voi kysyä tarvittaessa lisää apteekista. Mikäli joutuu oleskelemaan muiden seurassa, on muistettava hyvä yskimishygienia eli yskiminen nenäliinaan ja käsien desinfiointi. Myös maski vähentää pisaroiden leviämistä.

Vaikeammissa tai pitkittyneissä oireissa, esimerkiksi hengitysvaikeuksissa ja/tai yleistilan laskiessa tulee olla yhteydessä terveydenhuoltoon.