Terveystarkastukset
Lasten ikäkausitarkastuksia tehdään neuvoloissa ja koululaisten ja opiskelijoiden terveystarkastuksia kouluterveydenhuollossa. Aikuisille terveystarkastuksia tehdään eri elämänvaiheissa. Terveysasemilla hoidetaan esimerkiksi työikäisten yleisiä terveystarkastuksia, työttömien terveystarkastuksia ja ikäihmisten terveystarkastuksia.
Ammattilaisena hyvinvointialueella
Varhassa työskentelee noin 23 000 ammattilaista. Teemme myös yhteistyötä esimerkiksi kuntien, järjestöjen ja yritysten kanssa.
Vammaisten henkilöiden asuminen ja asumisen tukipalvelut
Asumista tukevien palveluiden kokonaisuus voi rakentua useista, asumista, arkea ja omatoimista suoriutumista tukevista palveluista. Tavoitteena on, että vammainen henkilö voi asua mahdollisimman itsenäisesti silloinkin, kun tarvitsee siihen tukea ja palveluita. Palvelut ja tukitoimet voidaan järjestää henkilön omassa kodissa tai asumisena palvelutalossa, asuntoryhmässä tai ryhmäkodissa.
Opiskeluhuollon palvelut
Opiskeluhuolto on kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää työtä, jolla edistetään, pidetään yllä ja luodaan edellytyksiä oppilaan ja opiskelijan hyvälle oppimiselle, psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle sekä sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Opiskeluhuoltoa toteutetaan yhdessä kuntien opetuspalveluiden ja hyvinvointialueen kanssa suunnitelmallisena monialaisena yhteistyönä. Sitä tehdään yhdessä oppilaiden tai opiskelijoiden, heidän huoltajiensa ja tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa.
Opiskeluhuollon palveluihin kuuluvat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltopalvelut. Palvelut ovat lakisääteisiä ja maksuttomia.
Varhan uratarinat
Varhassa teemme merkityksellistä työtä, joka koskettaa kaikkia. Isona työnantajana voimme tarjota töitä monien eri ammattien parissa ja monipuolisia kehitysmahdollisuuksia.
Tutustu Varhan hyvintekijöiden urapolkuihin ja löydä oma paikkasi monien mahdollisuuksien Varhassa!
Palveluverkko
Palveluverkko on hyvinvointialueemme suunnitelma siitä, miten sote-palveluita tuotetaan jatkossa Varsinais-Suomen alueella ja missä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) palvelupaikat jatkossa sijaitsevat. Kokonaisuutena Varhan palveluverkkouudistus tulee kestämään vuosia.
Täydennämme sivuston sisältöä sitä mukaa, kun suunnitelmat etenevät.
Kestävän kasvun Varsinais-Suomi
Edistämme sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen oikea-aikaisten toteutumista Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Vahvistamme palvelurakenteita osana pandemian jälkihoitoa. Tavoitteenamme on tasa-arvoiset, kustannusvaikuttavat palvelut ja hyvinvoivat, toimintakykyiset ihmiset.
Seksuaalikasvatusta Ruskon Maunun yläkoulun kahdeksasluokkalaisille
Turun ammattikorkeakoulun kätilöopiskelijoiden ryhmä PKÄTIS21 järjestää kansallisena Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2023 seksuaalikasvatuspäivän Ruskon Maunun yläkoulun kahdeksasluokkalaisille. Pilotti toteutetaan yhdessä Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen…
Hyvinvointisuunnitelmasta yhteiset tavoitteet Varhan hyvinvointityölle
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessaan keskiviikkona 20.12.2023 alueellisen hyvinvointisuunnitelman, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi.
Tutkimusten rahoituksen hallinnointi
Tutkimushankkeisiin liittyvä ulkopuolinen rahoitus hallinnoidaan aina Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tai Turun yliopiston kautta.