Varhan sähköinen perhevalmennus
Tervetuloa Varhan sähköisen perhevalmennuksen pariin. Tarjoamme koko Varhan alueen perheille helposti saavutettavan valmennuskokonaisuuden.
Kesätöihin Tyks-sairaalapalveluihin
Kesätyö yhdessä Pohjoismaiden eturivin sairaaloista kutsuu!
Perhevalmennusta salolaisille ja somerolaisille synnyttäjille
Salolaisille ja somerolaisille synnyttäjille järjestetään neliosainen perhevalmennus. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea vanhemmuuteen kasvua ja perheeksi tulemista sekä antaa tietoa raskauden ajan hyvinvointiin, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvissä asioissa.
Synnynnäisten nikamaepämuodostumien esiintyvyys nousussa – äidin diabetes ja tupakointi nostavat merkittävästi riskiä
Turun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan, Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väitöskirjahankkeessa selvitettiin nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä Suomessa vuosina 1997–2016. Tutkimus nousi ajankohtaiseksi, kun sen…
Influenssarokotukset käynnistyvät Varhan alueella loka-marraskuun vaihteessa
Influenssarokotusten alkamisajankohta sekä tarkat rokotuspaikkatiedot tarkentuvat lokakuun aikana. Rokote on paras suoja kausi-influenssaa vastaan.
Turun Keskustan terveysaseman rokotustapahtuma 19. marraskuuta muuttuu ajanvarauksella toimivaksi
Turussa Keskustan ja Mäntymäen terveysasemilla järjestetään kolmas rokotustapahtuma sunnuntaina 19.11.2023. Rokotteiden kovasta kysynnästä johtuen tapahtumien järjestelyihin tehdään muutoksia.
Tyksin synnytysvalmennus toteutetaan nykyään kahdessa osassa
Raskaana oleva voi tutustua hänelle sopivana aikana Tyks raskaana olevan digihoitopolulta löytyvään sähköiseen valmennusmateriaaliin sekä halutessaan voi osallistua syventävään valmennukseen, joka järjestetään Tyks Majakkasairaalassa.
Influenssarokotukset Varsinais-Suomessa
Influenssarokotukset raskaana oleville
Raskaana olevat kuuluvat riskiryhmään. He saavat maksuttoman influenssarokotteen äitiysneuvolasta neuvolakäynnin yhteydessä tai oman terveysaseman kautta.
Kesätöihin sote-palveluihin
Kesätyöt sote-palveluissamme odottavat – tule mukaan!