TYKS-säätiön matka-apurahoilla maailmalle
TYKS-säätiö on jakanut vuodelle 2024 varatut matka-apurahat lääketieteen ja terveystieteiden tutkijoille. Nyt jaetut 42 000 euroa kuuluvat säätiön historian suurimpaan apurahajakoon, jonka kokonaissumma oli noin 300 000 euroa. Aiempaa huomattavasti suuremman jakosumman ovat mahdollistaneet…
Moniammatillinen konsultaatio vaativissa asiakastilanteissa: Mikä toimii ja mitä vielä tarvitaan?
Vaativissa asiakastilasteissa tarvitaan yhä useammin monialaista osaamista. Osaamis- ja tukikeskusverkostojen (OT-verkostot) keskustelussa on kuitenkin tullut esille, että asiantuntijat hyödyntävät vain vähän tarjolla olevia konsultaatiomahdollisuuksia. Voitaisiinko konsultaatioiden…
Synnynnäisten nikamaepämuodostumien esiintyvyys nousussa – äidin diabetes ja tupakointi nostavat merkittävästi riskiä
Turun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan, Helsingin yliopiston ja yliopistollisen sairaalan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väitöskirjahankkeessa selvitettiin nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä Suomessa vuosina 1997–2016. Tutkimus nousi ajankohtaiseksi, kun sen…
Job Shadow Day - alueellista yhteistyötä erityisryhmien työllistymisen tueksi
Job Shadow Day 23.5.2024 eli työn seurannan päivä on myös mahdollisuuksien päivä henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä. Päivä tuo esille erityistarpeita omaavien henkilöiden osaamista ja motivaatiota työntekoon. Päivä on myös tarkoitettu kaikille…
Kansainvälistä yhteistyötä kehitysvammaisten henkilöiden mielenterveyden edistämiseksi
Miten kehitysvammaisten henkilöiden mielenterveyttä voisi edistää? Tähän kysymykseen vastauksia etsitään Hyvät käytännöt – parempi elämä -kongressissa syyskuussa Helsingissä. Tapahtuma kokoaa yhteen kansainvälisen joukon, jonka tavoitteena on lisätä tietoa, ymmärrystä ja hyviä käytänteitä…
Ensimmäinen Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto dosentti Päivi Lähteenmäelle
Ansioituneen syöpätutkijan Jarmo Karppi -tunnustuspalkinto myönnettiin dosentti, lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri Päivi Lähteenmäelle. Hän on ansioitunut erityisesti lapsena syövän sairastaneiden psykososiaalisen tuen tutkimuksessa ja kehittämisessä. Lähteenmäki on…