Varhan joulunajan ja vuoden vaihteen aukioloajat ja palvelut
Joulun ja uudenvuoden aika näkyy poikkeusaikatauluina Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluissa ja toimipisteissä. Isommat terveyskeskukset ovat avoinna normaaliin tapaan ja toimivat myös pienempien toimipisteiden korvaavina palvelupaikkoina. Tyks Akuutti hoitaa normaalisti…
Gerontologinen sosiaalityö tukee 65 vuotta täyttäneitä arjessa selviytymisessä
Varhan Gerontologisessa sosiaalityössä tuetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia 65 vuotta täyttäneitä, joilla on haasteita selviytyä arjestaan. Yksikkö on toiminut reilun kahden vuoden ajan ja työntekijät kiittelevät erityisesti yhteishenkeä. Tiistaina 18.3. vietetään kansainvälistä…
Sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisen aikana
Pääsiäisen aika tuo muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen aukioloaikoihin. Myös Varha-sovelluksen chatit ovat pääsiäisen aikana suljettu.
Asiakasohjaus Soihdun toiminta laajeni kesäkuun alussa uusille alueille
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle perustettiin keväällä uusi monialainen sote-yksikkö, Asiakasohjaus Soihtu, jossa annetaan asiakasohjausta. Tehtävänä on yhdessä asiakkaan kanssa löytää ratkaisuja asiakkaan tilanteeseen ja tarvittaessa ohjata asiakas oikeaan palveluun. Toiminnan pilotit…
Ikääntyneiden palveluiden asiakasmaksut
Ikääntyneiden palveluiden asiakasmaksut 1.1.2025 alkaen. Asiakasmaksut ovat yhtenäiset koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.
Sosiaalityön opiskelijoiden harjoitteluhaun pilotoinnissa onnistuttiin hienosti
Sosiaalityötä opiskelevien harjoitteluhaun uudistusta lähdettiin suunnittelemaan tilanteessa, jossa opiskelijat kyselivät ympäri vuoden harjoittelumahdollisuuksista suoraan yksiköistä. Harjoitteluun saatettiin valita ensimmäinen yksikköön soittanut opiskelija. Tulevaisuudessa Varhan…
Asiakas- ja palveluohjaus Soihdun toiminta laajeni Turkuun – sosiaalipalvelut halutaan tuoda helposti saavutettaviksi
Asiakas- ja palveluohjaus Soihdun toiminta on käynnistynyt tällä viikolla Turussa. Turun tiimin aloitettua toimintansa alueelliset Soihtu-tiimit palvelevat nyt koko Varsinais-Suomessa.
Mielenterveys, päihteet ja riippuvuudet (selkokieli)
Mielenterveyspalveluiden tarkoitus on auttaa sinua voimaan paremmin ja ehkäistä mielenterveyteen liittyviä ongelmia.