Aluevaltuusto päätti asiakasmaksujen määräytymisen perusteista
Varsinais-Suomen aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen palvelujen asiakasmaksujen määräytymisperusteista kokouksessaan 23. marraskuuta 2022.
Asiakas- ja palveluohjaus Soihdun toiminta vahvistuu Varhassa kaksikielisellä tiimillä
Viime keväänä aloitetun monialainen asiakas- ja palveluohjaus Soihtu-yksikön toiminta laajenee. Uusi kaksikielinen tiimi aloittaa toimintansa 18.9. Tiimi palvelee aluksi Kemiönsaaren ja Paraisten asukkaita. Myöhemmin syksyllä kaksikielinen tiimi tulee palvelemaan myös muita Varhan…
Tämä vuosi tuo uusia palveluita Varhaan
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) ottaa käyttöön uusia palveluita, kuten työkyvyn tuen osaamiskeskuksen, toimintakykypoliklinikan ja omatiimimallin vuonna 2025. Tavoitteena on perustaa myös kolmen hyvinvointialueen yhteinen psykososiaalinen osaamiskeskus.
25 vuotta perheiden paremman arjen tukemisen puolesta
Aikuisten ja lasten yhteinen kohtaamispaikka, jonka tavoitteena on antaa mahdollisuuksia luoda sosiaalisia suhteita ja keskustella lasten kehittymisestä ja kasvatuksesta sekä vanhemmuuden haasteista. Kaikkea tätä on Pernon perhetelakka, jonne lapset ja vanhemmat voivat tulla myös Turun…
Sote-keskuspalveluja jatkossa suunnitelman mukaan kolmella tasolla
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sote-palveluita koskeva uudistus on etenemässä kevään aikana kohti esitystä ja päätöksentekoa. Varhan viranhaltijoiden keskustelun pohjaksi avaamassa luonnoksessa painotetaan palvelujen joustavuutta ja hoidon jatkuvuutta.
Varha vahvistaa lasten ja nuorten perustason mielenterveystyötä
Varhan Tyks-Sairaalapalveluiden kokemuksissa ja keräämissä tilastoissa näkyy myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) 26.3. esiin nostama ilmiö lasten ja nuorten lääkemyrkytysten kasvusta ja erityisesti tyttöjen pahoinvoinnin lisääntymisestä vuodesta 2018 lähtien.
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen johtajat: Opiskeluhuollon siirtäminen kuntiin voisi heikentää palveluja
Sote-uudistuksessa opiskeluhuollon palvelut yhdistettiin kokonaisuutena muihin hyvinvointialueen palveluihin. Tulokset näyttävät hyvältä. Nyt on väärä hetki palata vanhaan.
Kun lapsen tai nuoren koulun aloitus on haastavaa – mikä neuvoksi?
Lapsen tai nuoren lukuvuoden aloitukseen voi liittyä monenlaisia psyykkisiä haasteita. Koululaiselle on saattanut kehittyä kesän aikana voimakas peliriippuvuus ja uniongelmia. Lukuvuoden aloitus voi pelottaa arkaa tai ahdistunutta oppilasta tavalla, joka haittaa jo arkea. Yläkoululaisella…
Salon päihde- ja riippuvuustiimiin yhteys oman terveysaseman kautta
Salossa on aloittanut helmikuussa 2025 toimintansa päihde- ja riippuvuustiimi. Kun Salossa asuva kokee tarvitsevansa apua päihdeasioissa, hän ottaa yhteyttä oman terveysasemansa ajanvaraukseen ja hoidon tarpeen arviointiin. Päihde- ja riippuvuustiimi on häneen yhteydessä hoidon tarpeen…