Lasten ja nuorten matalan kynnyksen palvelujen kehittäminen
Lasten ja nuorten matalan kynnyksen palvelujen kehittämisprojekti oli osa Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanketta (hankekausi 2020–2023).
Rekisteritutkimus
Sosiaali- ja terveys tietoja voi käyttää rekisteritutkimukseen tietoluvalla. Edellä mainittu on sote-rekisteritietojen toisiokäyttöä ja sitä säätelee ns. toisiolaki.
Paras tapa ehkäistä lintuinfluenssatartuntoja on välttää kosketusta sairaisiin tai kuolleisiin eläimiin
Euroopassa on todettu laajoja korkeapatogeenisen lintuinfluenssaviruksen aiheuttamia epidemioita linnuilla vuodesta 2020 alkaen. Suomessa tapausmäärät linnuilla ovat aiemmin pysyneet pieninä, kunnes vuonna 2023 todettiin useita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia sekä varmistettuja…
Itämeren rannikkovesissä vibrio-bakteereita ja sinilevää
Pitkään jatkunut hellejakso on lisännyt Suomen rannikkoalueilla riskiä saada merivedestä Vibrio-suvun bakteerin aiheuttama infektio, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedottaa. Myös sinileviä esiintyy paikallisesti.
Työkykyohjelman laajentaminen
Työkykyohjelman laajentaminen -projekti päättyi vuoden 2024 lopussa. Työkykykoordinaatio- ja työhönvalmennuspalveluiden jatkosta Varsinais-Suomen hyvinvointialueella tiedotetaan tällä sivulla alkuvuoden 2025 aikana.
Kestävä kehitys ja kestävän kehityksen ohjelma 2025–2029
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kestävän kehityksen ohjelma perustuu Varhan strategiaan sekä kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja muuhun kansalliseen ohjaukseen. Strategiassamme kestävän kehityksen näkökulmat huomioidaan laajasti ja se on myös keskeinen toimintamme arvo: lupaamme toimia…
Punkkikausi on käynnissä – oikeanlainen vaatetus ja punkkitarkastus suojautumisen a ja o
Oikeanlainen pukeutuminen suojaa kaikilta punkkien välittämiltä taudeilta. Käytä punkkialueilla liikkuessasi vaaleita, pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita.