Vatsa-aortan aneurysma hoidettiin Tyksissä uudella menetelmällä
Tyksissä hoidettiin viime viikolla ensimmäinen potilas käyttäen lääkärin toimesta modifioitua fenestroitua (rei’itettyä) stenttigraftia. Fenestroidun graftin avulla aortan aneurysma (pullistuma) voidaan hoitaa suonensisäisesti myös niillä potilailla, joilla pullistuma ulottuu…
Tyksin lasten ja nuorten päivystys on ruuhkaantunut -soita ensin
Tyksin lasten ja nuorten päivystys on ruuhkautunut RS-virus- ja influenssaepidemioiden vuoksi. Soita ennen kuin lähdet päivystykseen lapsen kanssa. Myös puhelinpäivystyksessä on jonoa, mutta sinulle soitetaan takaisin.
Salon fysiatrian poliklinikan toiminta päättynyt – potilaat ohjataan Tyks fysiatrialle
Salon sote-keskuksen fysiatrian poliklinikan toiminta on päättynyt 31.12.2023.
Väkivallan ehkäisy
Väkivaltaa ilmenee kaikissa yhteiskuntaluokissa, riippumatta ihmisen iästä, sukupuolesta tai kulttuurista. Se aiheuttaa merkittäviä kustannuksia, inhimillistä kärsimystä, vaikuttaa haitallisesti lasten ja nuorten kehitykseen ja pahimmillaan voi jopa johtaa ihmishenkien menetyksiin…
Selkäkipuun voi olla monta syytä
Selän merkitystä ei aina muista, ennen kuin se muistuttaa itsestään. Äkilliseen kipuun voi olla monta syytä, useimmiten harmitonta. Selän hyvinvointi oli aiheena Tyks tutkii ja hoitaa -livessä torstaina 27. huhtikuuta.
Tyks on mukana eurooppalaisessa syöpätutkimuksessa ainoana pohjoismaisena sairaalana
Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) Kuvantaminen, radiologian palvelualue on ainoana pohjoismaisen keskuksena mukana eurooppalaisessa syöpätutkimuskonsortiossa, jolle on myönnetty 24 miljoonan euron rahoitus syöpähoitojen kehittämiseen.
Kesätöihin Tyks-sairaalapalveluihin
Kesätyö yhdessä Pohjoismaiden eturivin sairaaloista kutsuu!
Urheilevien lasten selän rasitusmurtuminen varhainen toteaminen ja hoito parantavat ennustetta ja selän toimintakykyä
Lasten selän rasitusmurtumien varhainen toteaminen ja liikunnan tauottaminen 4 kuukauden ajaksi mahdollistavat murtumien paranemisen. Valtaosa tutkituista lapsista pystyi palaamaan liikuntaharrastuksensa pariin.