Varha kartoittaa omaishoitajien tilannetta kyselyllä
Varsinais-Suomen omaishoitajille suunnattuun kyselyyn voi vastata verkossa tai täyttämällä postissa tulevan paperisen kyselylomakkeen.
Varsinaissuomalaisten sote-palvelut jatkuvat ennallaan – vuodenvaihteessa palveluissa voi olla hitautta
Hyvinvointialueen aloitus ei tuo muutoksia varsinaissuomalaisten sote-palveluihin, sillä palvelut jatkuvat tutuissa asiointipaikoissa tuttujen ammattilaisten kanssa. Myös sote-palveluiden puhelinnumerot pysyvät muutoksessa pitkälti samoina. Vuodenvaihteessa palveluissa ja…
Osassa Varhan asiakaslaskuista on edelleen viivästymisiä
Varhan asiakaslaskutuksen viivästymisten syynä ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämiseen liittyvät tekniset ongelmat sekä yhtenäiseen palveluvalikoimaan siirtymisen vaatima suunniteltua pitempi aika. Tavoitteena on, että asiakaslaskutus alkaa toimia normaalisti kevään…
Huhtikuun aluevaaleissa valitaan päättäjät hyvinvointialueille
Varsinaissuomalaiset pääsevät valitsemaan huhtikuussa uudet aluevaltuutetut päättämään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden järjestämisestä. Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät…
Asukasvuokrasopimuksiin tulostunut virheellinen summa – Varha pahoittelee virhettä
Varhan asukasvuokralaisille on lähtenyt lokakuun lopussa uusia vuokrasopimuksia, joihin on valitettavasti tulostunut virheellinen vuokrasumma.
Varsinais-Suomen aluehallituksen päätökset 14.2.2023
Aluehallitus sai Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli organisaation rakentumisen tilannetta.
Akavan 6.2.2024 järjestämän ulosmarssin vaikutukset Varhan palveluihin
Akavalaiset ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä tiistaina 6.2. klo 14 - 16 ulosmarsseja pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella sekä osin muilla paikkakunnilla. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ilmoituksen mukaan ulosmarssi koskee sen…
Varhan kaikki asiakasmaksut löytyvät nyt yhdestä paikasta
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kaikki asiakasmaksut on koottu ja julkaistu keskitetysti samalle internet-sivustolle.
Varhan laskutuksen ongelmat tavoitteena korjaantua kesään mennessä
Asiakaslaskutuksissa on edelleen viivettä Varhassa, mutta tilanne on parempi kuin aiemmin. Viive kohdistuu erityisesti niihin laskutuksiin, joita on kunnissa tehty taloushallinnon järjestelmissä (eli muissa kuin asiakas- tai potilastietojärjestelmissä).
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden johtoon Krista Ryödi
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tulosryhmän palvelujohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri, Varhan lapsiperhepalveluiden johtaja Krista Ryödi.