Hyppää pääsisältöön

Uutinen Julkaistu 10.3.2023 08.13

Osassa Varhan asiakaslaskuista on edelleen viivästymisiä

Avainsanat:

Varhan asiakaslaskutuksen viivästymisten syynä ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämiseen liittyvät tekniset ongelmat sekä yhtenäiseen palveluvalikoimaan siirtymisen vaatima suunniteltua pitempi aika. Tavoitteena on, että asiakaslaskutus alkaa toimia normaalisti kevään kuluessa.

Sormet tietokoneen näppäimistöllä

Muun muassa tekniset ongelmat ovat hankaloittaneet Varsinais-Suomen hyvinvointialueen asiakaslaskutuksen täysimittaista käynnistymistä. Laskuja lähtee kuitenkin asiakkaille joka päivä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen asiakaslaskutusta laajennetaan käyttöön järjestelmä ja alue kerrallaan. Alkuvuoden aikana Varhan yhtenäisen palveluvalikoiman soveltaminen tietojärjestelmissä on edennyt suunniteltua hitaammin. Lisäksi erilaiset tekniset haasteet ovat hidastaneet laskutuksen täysimittaista käynnistymistä. Tästä syystä osa alkuvuodesta hyvinvointialueella asioineiden asiakkaiden laskuista saapuu asiakkaille myöhässä.

Viivästymisiä on erityisesti terveyskeskuslaskuissa, sairaalapalvelujen laskuissa, tulosidonnaisissa maksuissa sekä vuokralaskutuksessa.

– Laskutusjärjestelmän käyttöönotto etenee kuitenkin koko ajan ja meiltä lähtee laskuja joka päivä. Laskutus on tarkoitus saada toimimaan normaalisti asteittain kevään aikana. Ymmärrämme erittäin hyvin sen, että asiakaslaskujen viivästyminen aiheuttaa asiakkaillemme harmia ja hankaluutta. Pahoittelemme tätä kovasti, talouspäällikkö Riikka Kilpi sanoo.

Kaikista Varsinais-Suomessa käytössä olleista erilaisista asiakas- ja potilastietojärjestelmistä on rakennettava yhteydet laskutusjärjestelmään ja koko palveluvalikoima on hinnoiteltava järjestelmään päätettyjen asiakasmaksujen mukaisesti.

– Tulemme tarvittaessa joustamaan asiakkaiden maksuaikatauluissa. Maksutilanne käydään läpi asiakaskohtaisesti ja sovimme asiakkaan kanssa yhdessä yksilöllisestä maksujärjestelystä. Meillä ei ole yleispätevää ohjetta siihen, miten maksujärjestelyjä laskun viivästyessä tehdään, vaan tilanteet käydään läpi yksilökohtaisesti. Korostan sitä, että meillä on vahva halu auttaa asiakkaitamme tämän tilanteen yli, talousjohtaja Arja Pesonen sanoo.

Asiakaslaskujen myöhästyminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä, eikä hyvinvointialueeseen tarvitse ottaa erikseen yhteyttä asiaan liittyen. Mikäli asiakaslaskutuksen tilanne herättää erityistä kysyttävää, voivat asiakkaat olla laskuihin liittyvissä asioissa yhteydessä p. 02 313 1141, ma-to klo 9–11.

Lisätiedot Varhan asiakasmaksuista: varha.fi/asiakasmaksut

Aiempi uutinen Varhan asiakaslaskutuksesta (8.2.2023): Osa alkuvuoden laskutuksesta siirtyy maaliskuulle