Varha vahvistaa lasten ja nuorten perustason mielenterveystyötä
Varhan Tyks-Sairaalapalveluiden kokemuksissa ja keräämissä tilastoissa näkyy myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) 26.3. esiin nostama ilmiö lasten ja nuorten lääkemyrkytysten kasvusta ja erityisesti tyttöjen pahoinvoinnin lisääntymisestä vuodesta 2018 lähtien.
Varha valmistautuu monin eri tavoin kiristyvään hoitotakuuseen
Hoitoon pääsyn enimmäisajat perusterveydenhuollossa tiukentuvat koko Suomessa 1.9.2023. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on käynnissä runsaasti erilaisia kehittämistoimia, joiden kautta haetaan ratkaisuja kiristyvän hoitotakuun tuomiin haasteisiin.
Varha yhtenäistää asiakkaidensa vuokrasopimuksia
Varhalle siirtyi vuoden 2023 alussa noin 3200 asukasvuokrasopimusta. Vuokrasopimukset ovat toisiinsa nähden eriarvoisia taloudellisten seikkojen ja monien muiden sopimusehtojen osalta. Tämän vuoksi asukasvuokrasopimukset ja niiden ehdot on päätetty päivittää yhdenvertaiseksi koko alueella.
Varha yhtenäistää digipalveluaan uudella mobiilisovelluksella
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ottaa pitkän askeleen kohti tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia palveluja, kun alueen asiakkaille tulee käyttöön digisovellus. Jatkossa asukkaat voivat hoitaa yleisimpiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiointejaan suoraan…
Varha yhtenäistää korvaushoidon käytäntöjä
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) yhtenäistää opioidiriippuvuuden korvaushoidon hoitokäytäntöjä. Hoitoa toteutetaan jatkossa yhdenmukaisesti potilaan asuinpaikasta riippumatta. Korvaushoidon painopiste siirtyy erikoissairaanhoidosta perustasolle ja kynnys korvaushoidon aloittamiseen…
Varha yhtenäistää kotihoidon perehdytystä ja selvittää omaishoitajien jaksamista
Varsinais-Suomen hyvinvointialue tekee kesän aikana alueensa omaishoitajille kyselyn, jolla selvitetään muun muassa mitä tukea omaishoitajat tarvitsevat arkeen.
Varha yhtenäistää palveluita Naantalin Aurinkokodissa
Varha tuottaa kotihoitoa ja tukipalveluita Naantalissa sijaitsevassa Aurinkokodissa. Aurinkokodin palvelutuotannossa on ollut eroavaisuuksia ja 1.10.2025 alkaen toiminta ja palvelut yhtenäistetään Varhan toimintamallin mukaiseksi.
Varha yhtenäistää sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmänsä
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ottaa käyttöön yhtenäiset tietojärjestelmät sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palveluihinsa. Sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän toimittajaksi on valittu Tietoevry ja perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmän toimittajaksi CGI…
Varha-sovelluksen kautta tavoitat seksuaalineuvojan
Varha-sovelluksessa on avautunut seksuaalineuvojan viestipalvelu. Sovelluksen kautta voit ottaa yhteyttä helposti, ajasta riippumatta ja kysyä mm. neuvoja seksuaalisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen kokemukseen tai seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa.
Varha-sovelluksen mahdollisuudet poistuvien sähköisten järjestelmien tilalle
Kaarinan, Paimion ja Sauvon terveysasemilla siirrytään maaliskuun 2025 alussa Varhan yhteiseen potilastietojärjestelmään. Aiemmin käytössä olleeseen potilastietojärjestelmään perustuvasta sähköisestä ajanvarauksesta on luovuttu 10.2.2025 lähtien. Paimiossa ja Sauvossa tällä hetkellä…