Hyppää pääsisältöön

Lastensuojelun avohuolto

Avainsanat:

Lastensuojelun avohuolto on palveluiden kokonaisuus, jonka tarkoituksena on tukea ja edistää lapsen kasvua ja kehitystä sekä vanhempien mahdollisuuksia vastata lapsen tarpeisiin. Lastensuojelun avohuolto on tarkoitettu lapselle, hänen vanhemmalleen tai muille huoltajille silloin, kun lapsen oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen ja suojeluun ei toteudu tai on vaarassa jäädä toteutumatta.

Lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevalle lapselle nimetään oma vastuusosiaalityöntekijä, joka laatii yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa ja muun verkostonsa kanssa asiakassuunnitelman. Suunnitelmaan kirjataan lapsen ja perheen tuen tarpeet ja keinot, joilla niihin pyritään vastaamaan. Sosiaalityöntekijä etsii yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuvaihtoehtoja, järjestää tukitoimia ja palveluja sekä seuraa ja arvioi niiden toteutumista ja vaikuttavuutta. Avohuollossa tehdään yhteistyötä mm. päivähoidon, koulutoimen, kotipalvelun, poliisin, kasvatus- ja perheneuvolan sekä lasten ja nuorten psykiatrisen poliklinikan kanssa.

Lastensuojelutyö on luottamuksellista ja työntekijöillä on salassapitovelvollisuus. Lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevaa lasta ja perhettä tuetaan lapsen omassa kasvuympäristössä eri keinoin. Mikäli avohuollon tukitoimenpiteet lapsen auttamiseksi todetaan riittämättömiksi tai epätarkoituksenmukaisiksi sekä lapsen terveys ja kehitys uhkaavat vakavasti vaarantua, voidaan ryhtyä huostaanottoon ja sijaishuoltoon.

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Lastensuojelun asiakkaana voi olla alle 18-vuotias lapsi. Lastensuojelun tuki ja palvelut myönnetään lastensuojelun asiakkuudessa olevalle lapselle ja hänen perheelleen.

Lastensuojelun tarve arvioidaan palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Arviointi tehdään, kun lapsesta tai perheestä on tullut yhteydenotto tai lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun palveluihin on oikeus niillä lapsilla, joilla sosiaalityöntekijä on todennut olevan lastensuojelun tarve. Kiireellisissä tapauksissa lastensuojelun asiakkuus voi alkaa heti. Asiakkuus päättyy, kun lastensuojelun tarve lakkaa tai lapsi täyttää 18 vuotta.

Miten saat palvelua?

Voit ottaa yhteyttä lastensuojeluun, kun olet huolestunut omasta lapsestasi, omasta tai perheesi tilanteesta ja tarvitset apua tilanteen ratkaisuun. Soihtu-tiimeissä (neuvonta, ohjaus ja palvelutarpeen arviointi) sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät tarjoavat matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa.

Voit myös täyttää Varhan verkkosivuilla olevan ”Yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi” -lomakkeen tai tehdä lastensuojeluilmoituksen.

Jokainen, joka huomaa lapsen tai nuoren olevan avun tarpeessa, voi ottaa yhteyttä lastensuojeluun, myös nimettömänä. Yhteydenottaja voi olla lapsi tai nuori itse, vanhemmat, sukulaiset tai naapurit.

Huomioitavaa on, että useilla lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivilla ammattilaisilla on lastensuojelulain mukainen velvollisuus ottaa yhteyttä lastensuojeluun, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Ilmoitus tulee tehdä viivytyksettä ja sen tekoa ei voi delegoida muille henkilöille. Vaihtoehtoisesti viranomainen voi tehdä yhdessä lapsen, nuoren tai perheen kanssa sosiaalihuoltolain mukaisen yhteydenoton kirjallisesti, mikäli tilanne ei ole kiireellinen. Näissä tilanteissa yhteydenotto voi korvata lastensuojeluilmoituksen tekemisen tarpeen.

Jos lapsi on lastensuojelun asiakkaana, voit olla suoraan yhteydessä lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään.

Kiireellisessä tilanteessa ole yhteydessä sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai 112.

Asiointikanavat

Lastensuojelu, Kaarina

Lastensuojelu, Kaarina

Lastensuojelu, Paimio